Ei

Mikä on hienointa naimisissa olemisessa?

117 posts in this topic

Vastaan tähän jo, vaikka en vielä naimisissa olekaan.

Ainakin mä odotan sitä, että mies rupeaa kutsumaan mua vaimoksi! Nykyään sanoo "emännäksi"...

Samoin olen ulkopuolisillekin mieheni vaimo, enkä enää pelkkä tyttöystävä, avovaimo tms. Ja postilaatikkoon vaihdetaan yhteinen sukunimi! Huomaavat naapuritkin kun kulkevat ohi!  

Kun saa käyttää kahta sormusta!  Vihkisormus polttelee tuolla laatikossa...enkä voi olla kokeilematta sitä vähän väliä...  

Tässä tämän hetkiset mietteet. Tulen sitten rouviintumisen jälkeen kommentoimaan tuntemuksiani uudestaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tunne siitä, että todella kuulutaan yhteen. Vaikka mikään ei ole arjessa muuttunut, niin molemmille on tullut vieläkin syvempi yhteenkuuluvuuden tunne. Lisäksi kukaan ei voi enää kutsua mua miehen tyttöystäväksi, se nimittäin otti aina hetkittäin päähän, kun oltiin kuitenkin oltu yhdessä lähes kymmenen vuotta, ja asuttu useampi vuosi yhdessä, ja silti miehen isä ja veli esittelin mut tyttöystävänä. Silloin kyllä mietin jo, että jso emme menisi koskaan naimisiin, niin olisinko vielä 20 vuodenkin päästä "tyttöystävä".

Yhteinen sukunimikin on kivaa, lisää vielä tuota yhteenkuulumisen tunnetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saa joka aamu herätä oman miehensä vierestä.  

Ja nukahtaa siihen.

Ihanaa on arjen askareet. Mies yllättää aina välillä romanttisilla kekkasuillaan. Kuten yks aamu hiipi keittämään kahvin ja tuli pusulla herättämään kun kahvi valui.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen ehkä vähän hidas, no joo, tiedetään.., mutta olen herännyt ymmärtämään tämän naimisissaolon vasta vähitellen. Tietysti olen ollut onnellinen miehestäni jokaisena päivänä viimeisen vuoden ajan (ja sitä ennen olin onnellinen sulhasestani ja poikaystävästäni), mutta vasta viime aikoina olen jotenkin tajunnut, kuinka upeassa ja onnellisessa elämäntilanteessa oikein olemmekaan. En ehkä osaa oikein selittää tätä, mutta minun kohdallani aika on parhaiten näyttänyt avioliiton merkityksen ja suuruuden.

Olen vastannut tähän kyselyyn ennenkin, enkä edelleenkään osaa eritellä, mikä naimisissa olemisessa on hienointa. Läheisyys, turvallisuus, se, että olemme virallisesti yhtä ja samannimiset, päivä päivältä vahvistuva rakkaus... On vain niin hienoa saada olla jokaisena päivänä rakastamansa miehen rinnalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhteenkuuluvuuden tunne ja se, että voi jakaa elämänsä rakastamansa ihmisen kanssa. Hienoa että parisuhde virallistettiin ja julkistettiin: on hienoa olla toiselle tärkeä ihminen ja omistaa sormus nimettömässä merkkinä varattuna olemisesta (ja olla nimettömän merkistä ylpeä). On myös varmempi olo siitä, että suhde kestää.

Hassua on sekin, että joskus kaukana pidetty ajatus naimisiin menosta on nyt toteutunut. Kaikki tapahtui lopulta niin nopeasti, palat loksahti paikalleen, ja oikea mies löytyi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samat asiat kuin oli kun elimme avoliitossa, mikään ei ole muuttunut henkisesti eikä fyysisesti ainoastaan juridisesti. Meille naimisiin meno oli vaan sellainen "siirtymäriitti" eikä se sisältänyt mitään romanttista hömppää. Me sitouduimme silloin toisiimme kun päätimme aloittaa "lastenteon". Se on paljon suurempi sitoutuminen kuin naimisiin meno. Eli hienointa naimisissa on se, että tietää että voimme periä toisemme (meillä on vielä keskinäinen testamentti), emme jää puille paljaille, vaikka emme omistaisikaan kaikkea nyt puoliksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monet ystävät ja tuttavat sanoivat ennen häitä, että avioliitto ei oikeastaan muuta mitään ja minä uskoin heitä.  

Todellisuudessa avioliitto muutti kaiken.

Olemme aina olleet onnellisia yhdessä ja nauttineet toistemme seurasta suuresta. Olemme tasavertainen ja luottava pari eikä meidän tarvitse hakea toistemme rajoja ollenkaan. Kumpikin haluaa toisen parasta ja on aina valmis joustamaan.

Tämä kuitenkin syveni avioliiton myötä. Olen itse täysin vapautunut mieheni kanssa. Jokin viimeinen pieni lukko minussa aukesi ja olen toisen käsissä täysin.

Oudointa on kuitenkin se, että en ole ikinä halunnut lapsia ja tuokin muuttui avioliiton myötä. Olenkin valmis. Voinkin tulla äidiksi, vaikka olen koko ikäni ihmetellyt vauvakuumeisia äiti-ihmisiä. Ja se että mieheni sanoi haluavansa lapsen kanssani tuntui ihan mielettömältä.  

Joten ehkä naimisissa olemisessa hienointa on se, että toisen kanssa on kokonainen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienointa on  se, että vain hänen kanssaan minä olen kokonainen ja nyt vasta uskon hänen olevan täysin tosissaan minun kanssani ;-)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on vielä viikko häihin, mutta en usko minkään suhteessa muuttuvan. Kaikki aina jatkuu kuten ennenkin. On vaan kiva olla rouva ja himoitsen koko aja uutta nimeä mitä olen odottanut kauan. Juridinen puoli on mulle tärkeää, että asiat on virallisia eikä vähä sinne päin kuten avoliitossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Neidittelijöille (=vähättelijöille) olisi niin kiva sanoa takaisin.

Tytöttelijöille on vielä mukavampi päästä sanomaan takaisin (siis sitten ensi kesänä kun pappi on sanonu aamenen)  

Ja olen päättäny että heti ensimmäisenä arkipäivänä häiden jälkeen soitan isännöitsijälle ja sanon että toinen sukunimi ovesta pois.

Seuraavan lapsen kohdalla ei tarvitse lähteä isyydentunnustukseen allekirjoittamaan lappuja, joissa lukee: en ole ollut tällä ja tällä ajanjaksolla yhdynnässä muiden miesten kans. Eikä mieheltä kysytä: haluatko ihan varmasti tunnustaa tämän lapsen isyyden, ihan kuin yrittäisin jekuttaa hänet siihen. (Ja huom. nämä joutui lastenvalvoja kysymään, vaikka sanoikin että tehän olette olleet niin kauan yhdessä, että tästä päästään helpolla. Olisipas kiva tietää mitä on tivattu lyhyemmän aikaa yhdessä olleilta pareilta)  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä se on se että oon virallisesti rakastamani miehen vaimo. Kun en sukunimeä vaihtanut eikä mitään muuta näkyvää, paitsi sormus (mä oon huono pitää sormuksia joten useimmiten se on rasiassa), niin ei se sillee konkretisoidu. Mut pari kertaa päivässä tulee semmonen olo et ottaa miestä kädestä kii ja huokailee "oma aviomieheni"

Mut muuten elämä jatkuu ihan ennallaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienointa on se, että olen saanut syvästi rakastaman mieheni aviomiehekseni, ihan virallisesti. Nimenmuutokseen liittyvä "identiteettikriisi" ei ole erityisen hienoa.

Ja onhan se hienoa olla "rouva"  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikea sanoa, mikä on kaikkein ihaninta, kun kuukaden rouvana olon jälkeen ylipäätään on niin ihanaa.

Olin pitkään ns. vanhapiika (jotkut sukulaiset taisivat jopa käyttää tuota nimikettä), joten katse pysähtyy nimettömään joka päivä, varmaan useamaan kerran päivässä. On hyvä, että siinä on ne kaksi sormusta

Erittäin hienoa on myös kuulla, kuinka rakastamani mies puhuu minusta muille käyttäen sanaa vaimo tai emäntä. Lyhyen avoliittomme aikana minulla ei oikein ollut "titteliä": avovaimo ei tunnu oikein miltään sen kummemmin minusta kuin ilmeisesti miehestänikään, ja tyttöystävä taas tuntui näin keski-iässä vähän hassulta. Nyt olen onnellinen, kun kuulen ja näen sen ylpeyden, jolla mieheni puhuu vaimostaan... minusta.

Ja ehkä syvemmin ajatellen se varmuus, että me olemme nyt tässä, yhdessä elämämme loppuun asti. Että meidän tulevaisuutemme on yhteinen - se on suuri asia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onhan tämä ihanaa

Tuntuu erilaiselta olla avioliitossa kuin olla vain seurusteleva avopari. Me olemme ihan virallisesti olemassa ja olemme toistemme lähiomaiset.

Avioliitto myös muutti suhtautumiseni perheeseen. Aiemmin en voinut kuvitellakaan saavani joskus lapsia, naimisiinmenon jälkeen perheen perustaminen tuntuu luonnolliselta (tosin työtilanteen takia katsellaan nyt rauhassa..).  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Naimisiin menon jälkeen on tuntunut todella siltä, että me kaksi ihmistä olemme perhe, olemme toisillemme kaikkein tärkeimmät, olemme toistemme lähiomaiset, olemme virallisesti puolisoita.  

Kohta kuukauden olen ollut rouvana ja ihaninta on turvallisuus, läheisyys ja onnellisuus.  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienointa on se, että minun ei tarvitse enää haahuilla sinne sun tänne ja etsiä rinnalleni kumppania; olen löytänyt sen minulle sopivimman.

Hienointa on se, että saan rakastaa ja saan vastarakkautta osakseni.

Hienointa on se, että (minulle uuden) yhteisen nimen myötä olemme "samaa porukkaa", kuulumme yhteen entistä tiiviimmin.

Häiden jälkeen mies on kutsunut minua aina "vaimo" tai "rouva", kun on ollut jotain asiaa. Se tuntuu kieltämättä tosi hyvältä.

Tuossa nyt muutama. Mahdotonta sanoa yhtä ainoaa asiaa, mikä olisi hienointa naimisissa olemisessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se että me ollaan nyt oikeasti perhe. Meillä on sama sukunimi, me ollaan toistemme lähiomaisia, me ollaan me. Siitä tulee aivan ihana yhteenkuuluvuuden tunne. Ja on upeaa olla vaimo, ja sanoa että tuo toinen on minun mieheni.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Se että me ollaan nyt oikeasti perhe. Meillä on sama sukunimi, me ollaan toistemme lähiomaisia, me ollaan me. Siitä tulee aivan ihana yhteenkuuluvuuden tunne. Ja on upeaa olla vaimo, ja sanoa että tuo toinen on minun mieheni.

sama homma, se, että nyt ollaan perhe (vaikka oltiin perhe ennen naimisiin menoakin) kaikkien silmissä!ja se, että mies sanoo vaimoksi!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi ihania kuvauksia naimisissa olosta on tullut. Samaa mieltä nyt pian kahden avioliitto vuoden jälkeen.

Avioituminen muutti paljon käytännön juttuja: muutimme yhteen, sama sukunimi, yhteiset rahat.

Tärkeintä on se, että olemme toistemme tuki ja turva kuolemaan asti. Se tuo levollisen mielen.

Ihanaa elää nuoruus, aikuisuus ja vanhuus (jos elämme), koko elämänkaari, puolison kanssa. Mieletöntä!

Ja joka päivä voi oppia puolisosta ja päästä syvemmälle hänen sieluunsa. On niin turvallista.

Avioliitto on meille todella tärkeä ja pyhä.

Sanotaan, että rakkaus pitää avioliiton kasassa, mutta me uskomme, että avioliito suojelee rakkautta.

Sitoutuminen pitää silti valita joka päivä. Joka päivä on mahdollisuus vahvistaa tai hajottaa liitoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhteinen nimi postilaatikossa. Ja se, että oikeastaan mikään muu ei sitten muuttunutkaan. Seitsemän vuoden avoliitto ja yhteinen asuntolaina on yhdistänyt ja sitouttanut meitä toisiinsa niin paljon, ettei ajatuksen tasolla ainakaan vielä ole muutosta havaittavissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienointa on se, ettei elämä ole muuttunut millään tavoin!  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauvalla on lupa tulla. Se on ollut aina mun sääntö, ei lapsia ennen naimisiinmenoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt muutaman vuoden jälkeen voin sanoa, että tämä ihana seesteinen olotila. Ei tarvitse olla yksin vaan on vierellä ihana kumppani jonka kanssa voi arjen ja juhlankin jakaa. Välillä vähän riidellään ja sitten taas sovussa eleillään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä se vaan jotenkin teki olon turvalliseksi, onnelliseksi ja vakaaksi (vaikka yhä tehdään nopeita ratkaisuja ja hullutellaan - kuitenkin yhdessä). On ihanaa, kun on mies, jota rakastaa ja joka rakastaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now