bit

Mitä teette / teitte häitä seuraavana päivänä?

400 posts in this topic

Oltiin hääyöksi varattu hotellihuone, saman viikon torstaina.. Saatiin kuitenkin järjestettyä ihan parivuode, ettei erillisissä sängyissä tarvittu nukkua  :girl_haha:

Hotellissa saatiin yllätyksenä aamupala, yhden häävieeraan tytär oli hotellissa töissä ja saatiin suus huoneeseen aamupalatarjotin  :-X  Kahdeltatoista veljeni tuli meidän hakemaan, olivat jo juhlapaikalla saaneet kaiken siivottua :) 

Mentiin ensin minun vanhemmilleni missä avattiin häälahjat ja syötiin häistä jääneitä jämiä, saatiin myösd yhdet palat hääkakkua, josta oli pikkupikkupala vaan jäänyt yli  :girl_smile: Otin tavarani sieltä mukaan, ja meidän auto. Lähdettiin sulhon vanhemmille käymään, mistä hän haki omat tavaransa.

Illalla olikin sitten tarkoitus pakata tavarat, sillä maanantai-aamuna oli lähtö häämatkallemme Kyprokselle... Pakkaaminen saatiin kuitenkin alotettua vasta hyvin myöhään.. kun ensin piti toki saada facebookkiin statukset päivitettyä ;) jonka jälkeen onnitteluja satoikin lopun iltaa  :girl_in_love:

 

Oli tosi kivä käydä molempien vanhemmilla ja kuulla heiltä heidän tuntemuksia ja mietteitä päivästä, ja heiltä saatiin myös kuulla heille suoraan annettua palautetta hääpäivästämme, mikä oli toki vain positiivistä :wub:  

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiedossa on varmaan lähinnä pakkaamista, lähdetään matkalle heti maanantaina. Sitä ennen kyllä täytyy ottaa kaikki ilo irti juhlapaikan ulkoporealtaasta ja palautua edellisillasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hotellilla herättyämme avattiin kuoret ja köllöteltiin ammeessa. Syötiin aamupala, haettiin kamat juhlatilasta, käytiin kotona laittamassa viimeiset kamat kasaan ja lähdettiin puolilta päivin ajelemaan lentokentälle ja häämatkalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hotellihuone luovutettiin kahden aikaan iltapäivällä, jolloin isäni nouti meidät. Juhlapaikalla ei tarvinnut enää käydä, kun kaasot ja bestmanit olivat hoitaneet siellä kaiken kuntoon. Kotona järjestelimme häistä tuodut tarvikkeet ja ylimääräiset juhlaruoat pakastettiin. Isäni ja veljeni olivat nämä juhlapaikalta kotiimme vieneet ettei roskiin hyvää ruokaa. :) Illalla noudimme tyttäremme ja pakkailimme seuraavan päivän mökkireissua varten tavarat kasaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aamupala tuotiin hotellihuoneeseen kymmenen maissa. Syötiin sängyssä tunteroinen. Sen jälkeen huomattiin, ettei muuten saatu mitään vihkitodistusta papilta, joka häämatkalle tarvittaisiin, joten hoidettiin asia kuntoon puhelimen välityksellä. Sitten mentiin saunaan ja lilluttiin poreammeessa hyvä tovi. Huoneen terassilla oli hyvä vilvoitella välillä. Iso työ oli saada edellispäivän meikki irti naamasta ilman mitään siihen sopivia aineita tai tarvikkeita :D. Huoneen luovutus taisi olla kahdelta, jonka jälkeen haimme automme vajaan kilometrin päästä juhlapaikalta ja hurautimme kotiin. Nakkasimme hääyön laukut sinne ja lähdimme ostamaan miehelle iPadia häämatkalle ja kävimme samalla sukulaisen tykönä viemässä tavaroita. Olisi ollut ihana fiilistellä häitä enemmänkin, mutta meillä oli kiire kotiin pakkaamaan, kun jo maanantaina aamupäivästä lähdimme häämatkallemme. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi kannattanut lähtöä siirtää tiistaille ja nähdä vielä perhettä silloin sunnuntaina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Skumpat+mansikat, sekä aamupala hotellihuoneessa, katsottiin läpi lahjaksi saadut kortit ja kirjekuoret. Sitten lähdettiin kaupungille kävelemään, kahville häävieraiden kanssa ja nauttimaan auringonpaisteesta. Kotiin kun päästiin oltiin ihan jumalattoman väsyneitä, mutta pakko oli laittaa kamat kasaan ja lähtee lentokentälle kohti häämatkaa ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Söimme aamupalaksi vähän häistä jäljelle jäänyttä kakkua. :)

 mukaan.

Sen jälkeen kävimme kävelyllä ja availimme häälahjoja. Ei kait sen kummempaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lähdettiin siskon + miehen kanssa mäkkäriin syömään, katteltiin leffaa ja avattiin lahjat! Kämppä oli täynnä häätavaraa mutta ei jaksanut niitä heti siivota :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siivottiin juhlapaikkaa ja pakattiin kamoja, syötiin brunssia yöksi jääneiden vieraiden kanssa, oli vähän väsynyt meininki muutaman tunnin unien jälkeen mutta hauskaa! Iltapäivällä ajettiin kotiin ja syötiin vielä häistä jääneitä ruokia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mennään siivoamaan juhlapaikkaa. Tuskin mitään sen kummempaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Brunssi yöksi jääneiden vieraiden kanssa. Sitten rentoa hengailua ja samalla hyvästeltiin kotiin lähteviä sukulaisia ja vieraita. Iltapäivä meni miehen perheen ja kavereiden kanssa saunoessa ja uidessa. Illalla syötiin illallista miehen perheen kanssa, ja väsy tuli melko aikaiseen. Jäätiin siis hotelliin kahdeksi yöksi miehen suvun ja osan kavereiden kanssa. Maanantaina oli lähtö häämatkalle ja meiltä meni pari tuntia meidän hotellihuoneen tyhjentämiseen :D onneksi lähtö oli vasta illalla, ettei tullut kiire.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koska me mentiin perjantaipäivänä salaa naimisiin, niin kutsuttiin lauantaina sukulaiset meille kahville. Oli talo täynnä yllättyneitä mutta iloisia ihmisiä :)

Illalla varmaan saunottiin kahdestaan, en oikeen muista enää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avattiin tavaralahjat ja käytiin kortit läpi. Laskettiin rahalahjojen yhteissumma ja ainakin todettiin että niillä häämatkalle pääsee, ei taidettu kuitenkaan heti seuraavana päivänä kohdetta päättää :)

Ja ostettiin uusi auto :D Meidän vanha uskollinen Nissan hajosi häitä edeltävänä iltana, onneksi heti sen jälkeen kun kaikki tarpeellinen oli tehty. Häistämme lähdettyään isäpuoleni oli käynyt toteamassa auton kytkinvialliseksi, ja autolla oli ikää niin paljon että turhaa korjata. Häitä seuraavana päivänä soitti että löysi meille uuden auton. Lähdin siitä sitten mukaan (mies nukkui vielä :D) ja kaupat tuli. Niinpä löytyy autokin edelleen.

Sekin vielä että sähköpostistani luin että olin päässyt opiskelemaan :D Miehestä oli tieto jo aiemmin. Ei nyt ihan häitä seuraava päivä ollut, mutta melkein heti niiden jälkeen saatiin myös tieto tästä nykyisestä asunnosta, että opiskelija-asuntosäätiöllä on tämä tarjota. Piti siis asuntoa vaihtaa kun vaihtui paikkakuntakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos mökkisuunnitelma toteutuu (osa vieraista olisi siellä ke-su), niin voisi ottaa sen vielä pariksi extrapäiväksi ja hengailla siellä. Hääpaikan siivoavat kaasot ja anoppi, joten kai hotellilta joko mökille tai sitten kotiin. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olimme vuokranneet hääpaikkakunnalta mökin kahdeksi häitä seuraavaksi yöksi. Häitä seuraavana aamuna lähdettiin ensin aamupalalle kylpylähotelliin, jossa suurin osa vieraista oli yöpynyt, ja jossa siis pääsimme vielä heitä näkemään. Sieltä jatkettiin molempien perheiden kanssa keräämään tavaramme hääpaikalta, mikä ei kyllä ollut iso homma (varsinainen siivoaminen hoitui pitopalvelun ja juhlapaikan kautta). Sitten kävimme vielä lounaalla minun perheeni vuokramökillä, joka oli omamme naapurissa. Perheeni lähti kotiin, jonka jälkeen me jäimme omalle mökillemme saunomaan, juomaan samppanjaa ja syömään suklaata (häälahjoja molemmat), availemaan häälahjoja ja selailemaan hääparin tervehdyskortteja ja valokuvanurkkauksen otoksia. Oli kyllä ehkä parasta siihen väliin <3 Seuraavana aamuna sitten siivosimme mökin ja palasimme kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mentiin maistraatissa edeltävänä päivänä ja tultiin sieltä sitten ihan kotia. Seuraavana päivänä korkattiin samppanja ja tehtiin vähän normaalia fiinimpää ruokaa. :D Ihan kaksistaan oltiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päästiin aamukahdeksalta nukkumaan, joten seuraava päivä meni torkkuessa, Neflixin parissa ja kebabin äärellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yritettiin nukkua pitkään, nautittiin toisistamme, purin lopun kampauksen, käytiin suihkussa, selvitin hiukset runsaalla määrällä hoitoainetta, levättiin, minä läksin iltapäivällä juhlapaikalle auttamaan tavaroiden roudauksessa ja hakemaan loppuja ruokia ja juomia, poimin matkalla opastekyltit pois. Iltapäivällä tuli yksi häissä ollut kaveri käymään kylässä, tarjottiin kahvia ja hääkakkua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siivottiin juhlapaikalla, syötiin karkkia, availtiin kuoret, nukuttiin päikkäreitä ja vastaanotettiin vielä kovin paljon onnitteluja

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hotellissa heräiltiin ja käytiin läpi sitä, miten hieno päivä meillä oli takana. Jokaisen euron, stressin ja siihen käytetyn suunnitteluminuutin arvoinen. Käytiin vielä kylvyssä lillumassa ja sitten kotiin. Purettiin auto tavaroista ja availtiin lahjat ja korit sekä luettiin "terveiset hääparille" -laput. Sitten katseltiin leffaa onnessaan suu hymyssä ja pakattiin uudelleen kylpyläreissua varten. Mökkisuunnitelma ei siis toteutunut. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vietimme päivän osin huvilalla, jossa nukuimme sekä hääyön että sitä seuraavan yön ja jossa sulhon kaverit myös yöpyivät, ja osan päivästä olimme minun vanhempieni luona saksalaisvieraiden kanssa ja veimme vieraita myös junalle/bussille. Avasimme myös häälahjat ja luimme kortit.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heräiltiin rauhassa hotellissa ja syötiin aamiainen huoneessa. Mun vanhemmat vei meidät syömään ja käytiin pulikoimassa hotellin altaassa. Illalla muutama kaveri tuli vielä sviittiin hengailemaan, se kun oli varattu kahdeksi yöksi. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Maistraattipäivän jälkeisenä päivänä oli meillä juhlat kouralliselle sukua ja kavereita, joten niiden merkeissä kului varsinainen ensimmäinen päivä aviossa. Itse juhlan jälkeisenä päivänä heräiltiin kotona (ehkä vähän krapulassa, krhm), lähdettiin juhlapaikalle noutamaan sinnejääneet tavarat ja juomat, haettiin pakastepizzaa ym. mättöä lähikaupasta ja saunottiin. Oli aika ihana tunne viettää rauhassa aikaa kotona avioparina ensimmäistä päivää. <3 Ei jäänyt harmittamaan se, ettei tullut otettua hotellihuonetta tms. hääyöksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now