Maranna

Paljonko polttarit saavat maksaa?

437 posts in this topic

Olen ollut kolmissa polttareissa vuoden sisällä. Ensimmäiset, joissa itse olin kaasona maksoivat 33 e/hlö ja oli mielestäni kivoimmat näistä. Oltiin maatilamatkailupaikassa, jossa oli ratsastusta, syömistä, traktoriajelua ja itse tehtyjä rasteja. Tämän jälkeen menimme saunomaan, uimaan ja syömään muurinpohjalettuja ihanalle leirintäalueelle, josta meille oli varattuna mäkit yöksi. Aamulla vielä söimme yhteisen aamupalan. Osallistujia oli muistaakseni n. 18.

Toiset polttarit olivat pienemmät ja maksoivat n. 60 e/hlö. Niissäkin oli paljon ohjelmaa, mm. turvesauna, morsiamen hieronta, hurvelit, hienot syömingit ravintolassa ym.

Kolmansissa kerättiin 54 e, mutta todellisuudessa laskin kuluikseni 107e ruokineen, juomineen ja polttarisankarin lahjoineen. Kaikki polttarit olivat kyllä onnistuneita.

Mieheni polttarit maksavat 58e/hlö ja sisältävät mäkiautoilua, taekwondoa ja laskuvarjohypyn.

Johtopäätöksenä on, että hyvien polttareiden ei tarvitse maksaa paljon. Tärkeintä on yhdessäolo ja luovuus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

50€ olisi sellainen sopiva summa. Mutta riippuu tietenkin kuinka hyvästä kaverista on kysymys. Jos parhaasta kaverista, niin voisin kyllä maksaa enemmänkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuo summa siis riippuu todellakin siitä, mitä siihen lasketaan mukaan. Kun olen ollut järjestämässä polttareita, niin olen mieluusti yrittänyt ehdotella, että kulujen jakamisessa otetaan huomioon se, jos joku (jotkut) tulevat kauempaa ja lisäksi se, jos mukana on hyvin erilaisissa taloudellisessa tilanteessa olevia. Onhan se aikamoinen ero tuleeko paikalle kävellen vai maksaa 100 euroa junalipuista. Pari vuotta sitten olin kaasona ja päätin sumeilematta, että eräs "köyhimmistä" osallistujista maksoi vähemmän kuin muut ja vastasi sitten askartelihommista (morsiamen asuun piti ommella jotain ja hän teki myös polttarikansion). Minulla taisi itselläni mennä päivään vajaa 100 euroa, tosin en lähtenyt illalla baariin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

20-30e on ollut keskiarvo, mitä olen ikinä polttareista maksanut. Ja aina on saanut tosi kivat kemut! Riippuu tietenkin siitä, kuinka monta osallistujaa on jakamassa kuluja.

Onko muuten reilua perua maksu myös niiltä, jotka ovat etukäteen luvanneet osallistua polttareihin, mutta viime tipassa peruneet?

Edited by aurinkoinen<3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni mitään tiettyä rajaa ei ole, vaan summa riippuu osallistujien elämäntilanteesta ja siitä, mitä summa sisältää. (esim. sisältyykö hintaan kaikkien ruokailu, erikoisohjelmaa koko porukalle jne.) Tärkeintä mielestäni on kuitenkin se, että summa neuvotellaan koko polttariporukan kanssa ja jos joukossa on YKSIKIN sellaisessa elämäntilanteessa oleva, jolla on rahat tiukilla, se pitää ottaa huomioon.

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että polttarihössötys on nykyään karannut monilla käsistä. Mielestäni mitkään kalliit erikoisohjelmat eivät saa olla päivän pääsisältö, vaan hauskanpito porukalla on oleellisinta ja hauskaa voi pitää ihan ilmaiseksikin. Tämänhetkisessä elämäntilanteessani voisin itse laittaa polttareihin ehkä n. 30e. Veikkaan ja toivonkin, että omista polttareistani ei tule lähellekään näin paljon kustannuksia per osallistuja, kun kuitenkin porukka on iso ja kaikki ovat opiskelijoita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tinkerbellx4 ei mikään mahdottomuus jos vain kaasot ovat ajoissa suunnitelmien kanssa...

Oltiin helmikuussa kaasoni polttareissa saksassa (asuu siellä)Porukkaa tuli sinne suomesta ja englannista. Matkakuluihin meni noin 150€ ja toinen 150€ meni polttareihin, summassa ei ole mukana mitä tuli itse juotua... Kulut eivät jakaantuneet ihan tasaisesti koko porukalle, mutta itseäni se ei haittaa(kuuluin siis siihen enemmän rahaa käyttäneeseen osaan). Morsian piti polttareistaan, jotka oli 3 päiväiset, se oli pääasia. Itse puolipäivä töissä, eli en ihan kieri rahoissa. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

no huh! Olin itse tänä kesänä polttareissa, joihin meni yli 150e. Summa sisälsi tankotanssitunnin, flamingo spa+onnela sisäänpääsyn sekä hotelliyön. Söimme neljän lajin illallisen, ruuat olivat vielä puoleen hintaan kaverin henkikökunta-alella. Aika kallista siis... mut kivaa oli!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omien polttareiden lisäksi ollut kolmissa polttareissa. Näistä kaksi ekaa maksoi noin 150 euroa (vajaa 150 euroa ilman omia lisäkuluja, mutta omine lisäkuluineen toinen ehkä 170 euroa) ja kolmas 100 euron pintaan. Kyllä polttarit on sen verran erityinen tilaisuus, että kyllä siihen hauskanpitoon mielellään jonkin verran investoikin.

Omien polttarien hintaa en tiedä, mutta hemmetin hauskaa oli. :) Syksyllä sitten seuraaviin kaverin polttareihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen kaason roolissa järjestämässä ystävieni polttareita (paljon varotut yhteispolttarit).

Ohjelma ja kulut ovat n. 20€/hlö ja se sisältää kummankin sankarin kulut -> n.10€/morsian ja 10€/sulhanen

Nyt tuli viestiä, että kun ovat niin kalliit kun päälle tulevat omat kulut. Kaikki juomat, ruoat, kulkemiset ja ohjelmat (n.80)

Ilmeisesti sillä ei ole merkitystä jos itse maksaa kulunsa, mutta jos sen rahan joutuu antamaan jollekulle joka maksaa sen puolestasi niin silloin tulee seinä vastaan......

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt tuli viestiä, että kun ovat niin kalliit kun päälle tulevat omat kulut. Kaikki juomat, ruoat, kulkemiset ja ohjelmat (n.80)

Ilmeisesti sillä ei ole merkitystä jos itse maksaa kulunsa, mutta jos sen rahan joutuu antamaan jollekulle joka maksaa sen puolestasi niin silloin tulee seinä vastaan......

Olen miettinyt ihan samaa... :o

Share this post


Link to post
Share on other sites

Parhaan ystäväni polttareihin voisin varmasti laittaa 100€ + omat kustannukset. Haluaisin ehdottomasti panostaa hänen päiväänsä. Polttarit on kuitenkin tärkeä rouviintumisrituaali ;D Mielummin jätän ne iiihanat 50€ kengät ja 30€ meikkivoiteen ostamatta ja laitan sen rahan polttareihin. Ei se kuitenkaan ole itseltä paljoa pois, kun miettii kuinka pienellä hinnalla voi tehdä yhden unohtumattoman päivän toisen elämään.

Toki hyvät polttarit onnistuvat pienelläkin budjetilla, mutta jos on mahdollisuutta panostaa enemmän niin kyllä ehdottomasti panostaisin (raha kun on kuitenkin vain rahaa ja se kuluu kuitenkin johonkin hyödykkeeseen jota ei muista parin vuoden päästä koskaan ostaneensa), morsian kun tulee muistamaan polttarinsa aina. Niin ja osa-aikaisena olen eli ei täälläkään mitään rikkaita olla ;)

Tuttujen polttareista voisin maksaa n.20-30€ + omat kustannukset.

Itse olisin tyytyväinen kunhan kaikki rakkaat ystävät pääsisivät polttareihini ja pystyisimme kaikki tekemään jotain yhdessä. Kaikki ylimääräinen erikoinen aktiviteetti on tietysti plussaa tähän päälle, mikä sitten onkin aika riippuvainen siitä budjetista.

//muoks typot

Edited by Kitty*

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt tuli viestiä, että kun ovat niin kalliit kun päälle tulevat omat kulut. Kaikki juomat, ruoat, kulkemiset ja ohjelmat (n.80)

Ilmeisesti sillä ei ole merkitystä jos itse maksaa kulunsa, mutta jos sen rahan joutuu antamaan jollekulle joka maksaa sen puolestasi niin silloin tulee seinä vastaan......

Olen miettinyt ihan samaa... :o

Asiassa kuin asiassa, rahan menoa ei huomaa kun ostelee asioita pikkuhiljaa. Jos vaikka kuukauden ajan shoppailee about 2kertaa jotain pientä vaatetta, niin ei tajua kuinka paljon rahaa krääsään laitta. Mies kun menee kaupungille silloin tällöin ja ostaa kerralla kaikki vaatteet mitä haluaa (ja usein vähän parempaa laatua kuin esim. minun Henkkiksen trikoorytkyt) se summa tuntuu hirveälle :girl_impossible:

Sama juttu polttareissa...käyt kaupassa (juomat ja ehkä jotain itselle about 20e) maksat oman ohjelman, taksimatkoja...omat ruuat, tarjoat juhlakalulle trinkin tms. (ja kuitit hävitetään visusti, ettei tarvi aamulla laskea mitä meni) Rahan menoa ei eds huomaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt mun on kanssa pakko osallistua keskusteluun. Oon ite toiminut kolmissä häissä kaasona, ja näin ollen siis järjestänyt kolmet polttarit. Kaikki Tampereen lähettyvillä. Kaasona on aiheuttanut suurtakin stressiä juurikin tämä rahan kerääminen muilta. Olen kyllä aina esittänyt tarkkaan, mihin rahat menevät ja mitä kaikki tulee maksamaan. Ihmettelen suuresti, mitä oikeesti saadaan järjestettyä tolla 20e/hlö? Yksissä järjetämissäni polttareissa käytiin piknikillä Koskipuistossa (tehtiin itse eväät), tankotanssitunnilla ja vietiin morsian intialaiseen päähierontaan. Loput oli kaverin mökillä itse järjestettyä ohjelmaa ja itse tehtyä ruokaa. Nämäkin polttarit maksoi kai jotain 50e /hlö eikä mun mielestä sisältänyt mitään kovin ihmeellistä ja kallista.

Ite oon valmis maksamaan tuttujen / kavereiden polttareista n. 80 e (riippuen mitä sillä saa) ja hyvien ystävien / siskojen 200e. Olen opiskelija!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika paljon tosiaan porukalla vaihtelee tuo skaala.

Mitä tulee siihen, että parhaan kaverin tms. tärkeän ihmisen polttareihin mielellään voisi satsata paljon enemmän rahaa, minusta ongelma onkin nimenomaan se, ettei kaikki oikein tunnu tajuavan, ettei se heidän paras ystävänsä/siskonsa (jolle ne unelmapolttarit halutaan) ole kuitenkaan ihan kaikille muille osallistujille ja kutsutuille välttämättä niin rakas ja tärkeä, vaan pikemminkin ihan jees kaveri, eikä välttämättä huvita maksaa satasta polttarihuvituksista omien polttarijuhlakulujen ja tulevien hääkulujen lisäksi. Usein kun on tapana kuitenkin jakaa ne kulut tasan kaikille, eikä suinkaan niin, että joku maksaisi omistaan kalliita huvituksia muita veloittamatta. Mä pidän viittäkymppiä aika lailla maksimina, ja juhlakalusta ja omasta rahatilanteesta riippuen sekin on välillä harmittanut aika lailla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä tulee siihen, että parhaan kaverin tms. tärkeän ihmisen polttareihin mielellään voisi satsata paljon enemmän rahaa, minusta ongelma onkin nimenomaan se, ettei kaikki oikein tunnu tajuavan, ettei se heidän paras ystävänsä/siskonsa (jolle ne unelmapolttarit halutaan) ole kuitenkaan ihan kaikille muille osallistujille ja kutsutuille välttämättä niin rakas ja tärkeä, vaan pikemminkin ihan jees kaveri, eikä välttämättä huvita maksaa satasta polttarihuvituksista omien polttarijuhlakulujen ja tulevien hääkulujen lisäksi.

Samaa mieltä. En vaan ymmärrä miksi sitten tuttuja "ihan jees kavereita" jotka ovat valmiita maksamaan polttareista 20-50 e pitäisi kutsua edes paikalle.. Ehkä tietty mietinnän paikka tässä siis myös morsiamilla, jos ovat vaikuttamassa omien pottareidensa kutsulistaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tulee tästä sellainen olo, että jotkut käsittää noi polttareiden kustannukset niinä kustannuksina, jotka maksetaan morsiamen ruoista + ohjelmasta. Toiset taas käsittää noi kustannukset kattamaan myös esim. omat ruokailut. Siitäkin vois tää ero ehkä johtua?

Mun polttarit oli halvat, ja tiedostan sen, ja ymmärrän. Käytiin megazonessa, piknikillä Suomenlinnassa, syömässä Cantina Westissä ja yöksi mentiin kaverin mökille vanhempien kyydillä. Päälle mulle puettiin kaverien ompelemat, alun perin UFF:lta peräisin olevat vaatteet. :grin: Ja oli ihan parhaat mahdolliset polttarit :-X Jos lasketaan vaan ohjelmasta koituneet kustannukset (ja mun ruoista...) niin ihan varmasti jää alle 20 €/henki. Jos taas lasketaan myös omat kustannukset (matkat PK-seudulle jos ei siellä asunut, ravintolaruoka, omat juomat piknikillä jne...) niin voi helposti mennä varmaan viisi kymppiä. Mutta jos 20 € ei tartte kattaa omia ruokia yms. niin loistavasti riittää!

Ja niin, sitä asiaa. Kaverin polttareista olisin valmis maksamaan 50 €, ja tämä ei siis sisällä nyt omia kustannuksiani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon aina kaasona ollessani maksanut polttareista enemmän kun muut osallistujat, ja musta se on ollut ihan ok. Esim. viimeisissä häissä maksettiin morsiamen siskon kanssa n. 200 e molemmat, kun taas muut osallistujat maksoi sen n. 60e.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon järkänny kahdet polttarit, ja molemmissa osallistujat on maksanut 100e, joka on sisältänyt yöpymisen (1-2 yötä hotellisa, toisella kerralla mökissä), ruoat, toooodella paljon ihanaa ohjelmaa(strippareita, tankotanssia, hemmotteluhoitoja,kalliolaskeutumista), morsiamen juomat, toisella kerralla juomat kaikille, ja kyydit sekä polttarikansion. Molemmilla kerroilla 1 hlö jäänyt pois kun maksaa niin paljon, mutta en koe että 100e läheisen ystävän yhdestä tärkeimmistä päivistä olisi niin paljon?

Share this post


Link to post
Share on other sites

itse lupasin osallistua polttareihin joiden budjetti oli 50e / hlö. Siihen päälle vielä omat syömiset (2 krt ravintola), juomiset(baari), junamatkat edestakasi toiselle paikkakunnalle (50e), hotelli (n.40e).. Tulee ihan helvetin kallis reissu! Harmittaa, kun lupauduin lähtemään! Äkkiä 200e päivä kun sinne lähtee. Moni sanoikin et 50e on paljon muiden kulujen lisäksi, mutta se nyt kumminkin vaaditaan. Ja alkuperäinen pyyntö oli 70-100e!! Musta on aika törkeää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon järkänny kahdet polttarit, ja molemmissa osallistujat on maksanut 100e, joka on sisältänyt yöpymisen (1-2 yötä hotellisa, toisella kerralla mökissä), ruoat, toooodella paljon ihanaa ohjelmaa(strippareita, tankotanssia, hemmotteluhoitoja,kalliolaskeutumista), morsiamen juomat, toisella kerralla juomat kaikille, ja kyydit sekä polttarikansion. Molemmilla kerroilla 1 hlö jäänyt pois kun maksaa niin paljon, mutta en koe että 100e läheisen ystävän yhdestä tärkeimmistä päivistä olisi niin paljon?

Joo eihän se paljon ole läheisen ystävän tärkeästä päivästä, mutta kaikilla ei todellakaan ole varaa laittaa sellaista summaa yhteen päivään.. tälläisille henkilöille sata euroa on HURJAN paljon!

Itse olen ollut yhden kerran polttareissa ja ne tulivat maksamaan 70-80 euroa + omat juomat baarissa. Minun mielestäni se oli hieman liikaa, mutta kyseessä oli hyvä ystäväni ja polttarit oli tosi onnistuneet (sekä morsiamen, että muun porukan mielestä!), joten maksoin hyvillä mielin sen summan. (vaikkakin teki suuren loven tililleni..)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutamissa viettämissäni polttareissa hinta on ollut n. 50-70€

Mielestäni hinta oli aivan kohtuullinen, sillä maksettiin myös polttariseurueen yhteisiä huvituksia.

Polttareissa tulee olla jotain speciaalia, Ehdottomasti jotain, mistä morsian pitää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon järkänny kahdet polttarit, ja molemmissa osallistujat on maksanut 100e, joka on sisältänyt yöpymisen (1-2 yötä hotellisa, toisella kerralla mökissä), ruoat, toooodella paljon ihanaa ohjelmaa(strippareita, tankotanssia, hemmotteluhoitoja,kalliolaskeutumista), morsiamen juomat, toisella kerralla juomat kaikille, ja kyydit sekä polttarikansion. Molemmilla kerroilla 1 hlö jäänyt pois kun maksaa niin paljon, mutta en koe että 100e läheisen ystävän yhdestä tärkeimmistä päivistä olisi niin paljon?

"Läheisen ystävän" on ainakin mulle tässä se avainsana. Helvetin usein polttareihin kutsutaan kuitenkin enemmän sakkia kuin ne oikeasti läheisimmät ystävät. Kutsutaan kavereita, jopa tuttavia, miehen kavereiden tyttöystäviä, veljen vaimoja ja sellaista. Kyllä mä hyvän ystävän roolissa maksan helposti tuon verran, mutta noissa muissa rooleissa ei tunnukaan enää niin mielekkäältä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle kyllä tärkeintä olisi saada mahdollisimman moni rakas ystävä paikalle. Tiedän että moni vielä opiskelee sitten kun ovat ajankohtaisia, joten raha voi tulla monelle esteeksi. Mennään sitten ennemmin piknikille omilla eväillä ja vaikka baariin illalla tai jonkun tutun mökille, kaipaisin ainakin itse enemmän ystäviäni kuin "jotain jännää extremeä".

Tällä hetkellä kun itse opiskelen, olisin valmis maksamaan 50 euroa polttareista, ja tuolla hinnalla siihen pitäisi sisältyä jotain todella huisia. Jos ihan normipolttarit, sitten pitäisi kyllä selvitä 20 euroa + omat kulut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jotenkin tuntuu että polttaritkin on lähtenyt ihan käsistä viime vuosina! Joo, onhan se tärkeä päivä jne.. mutta, onko vaatimukset menneet vähän turhan pitkälle?

Minun mielestä esim. 100€ on jo aika paljon pyydetty. Kun on otettava huomioon tuleva häälahja ja mahdolliset kuljetukset paikalle. Kuten joku aiemmin jo mainitsikin ketjussa että helposti tulee maksuun isompi summa kun laskee omat ruuat+juomat, majoituksen ja kyydit.

Minun mielestä tuo 50€ on aika maksimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

50-60e polttareista on ihan kohtuullinen summa, mutta tohon summaan pitää mun mielestä sitten kuulua jo syömiset, kyydit ja jotain kivaa tekemistä koko porukalle (esim. ollaan oltu koko porukalla sumopainimassa, tankotanssimassa,jne.)

Mä oon järkkäämässä polttareita jotka maksaa 55e, ja tohon summaan sisältyy kaikki muu paitsi omat alkoholijuomat. Tähän mennessä kukaan ei oo ainakaan vielä valittanu mitään summasta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now