Posted March 3, 2009 Meillä vieraslistalla noin 40 henkeä. Isot häät eivät ole meidän haaveissa ollutkaan, ja toisaalta minun puolelta suku on todella pieni (sisko, äiti ja isovanhemmat, siinä kaikki enää olemassa olevat). Sulho taas ei ole kovin läheinen monenkaan oman sukulaisensa kanssa, ja siksi tuntuisi hölmöltä kutsua heitä. Jokainen meidän häihin tuleva on siis haluttu, ja haluaa olla paikalla.Meille tulee livebändi, vaikka häät eivät olekaan tanssihäät. Se on ollut ensimmäisiä päätettyjä asioita juhlassa. Tuleehan tuolle hintaa, mutta itseään voi lohduttaa vaikka sillä, että bändi maksetaan niillä rahoilla, jotka olisivat menneet pelkästään jo esim. 100 hengen ruokkimiseen. Meille ei tule edes hääparin pöytää, sillä haluamme olla vieraiden keskuudessa, eikä "nostettuna valokeilaan". Mielestäni pienikokoiset häät ovat jotenkin välittömämmät ja läheisemmät kuin 200 hengen mahtihäät, joihin kutsutaan ihmisiä joita ei ole luultavasti koskaan edes nähnyt. Share this post Link to post Share on other sites
Posted March 3, 2009 Meille myös tulossa aika pienet häät, tällä hetkellä vieraslistalla 33 ihmistä, joista osa lapsia (6 alle 5-vuotiasta). En missään tapauksessa halunnut isoja häitä, joten on kiva olla samoilla linjoilla sulhasen kanssa. Share this post Link to post Share on other sites
Posted March 3, 2009 Täällä kanssa yksi pienien häiden pitäjä . Meillä tulossa juhannushäät ja paikalle odotetaan noin 40-50 henkeä. Juhlat pidetään meillä kotona ja toiveissa on kaunis keli! Share this post Link to post Share on other sites
Posted March 3, 2009 Meillä on listalla 35 nimeä ja yhtä tai kahta lukuunottamatta kaikki ovat tulossa. Suurin osa on ystäviä ja miehen sukulaisia. Meille tulee ihan vaan lähisuku joiden kanssa ollaan oikeasti tekemisissä (ja joista tykätään). Share this post Link to post Share on other sites
Posted March 3, 2009 Meille on tulossa pienet häät, vieraslistalla on 34 nimeä. Häihin tulee vain kaikista tärkeimmät ihmiset: vanhemmat, sisarukset perheineen, mummi ja kummit.Voipi ehkä tulla tylsät häät, kun näin vähän on vieraita... Mutta näin kuitenkin päätettiin Share this post Link to post Share on other sites
Posted March 4, 2009 Meille myös tulossa pienet häät, vieraita kutsutaan n.50, vain kaikkein läheisimmät sukulaiset ja ystävät Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 8, 2009 Meille tulee myös todella pienet häät, eli maistraatissa tod.näk vain me ja kaksi todistajaa. Nyt mietinkin kuumeisesti, miten juhlia sitä?Eli haluaisin järjestää maljannostajaiset jossain (ei kotona) ja sitten hyvin syömään, joko vain me kaksin tai sitten todistajat mukaan.Aion kuitenkin hommata "melkein koko helahoidon" eli juhlapuvun, kampauksen ja kukat. Sulhaselle tulee puku. Tässä samalla kysymys: onko kellään hyviä ideoita intiimistä juhlapaikasta Helsingissä jossa voisi nauttia maljat ja illallisen? Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 10, 2009 Kauheesti puhutaan isoista ja pienistä häistä, joten kysyisinkin nyt, että mitä te arvon morsiammet/kaasot/rouvat yms. pidätte isoina, ja mitä pieninä häinä. Meille vieraita tulossa n. 70 ja mielestäni on melko isot häät, mutta jonkun olen huomannut täällä sanoneen 80hlö:n häitä pieniksi?Typerä kysymys, kylläkin! Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 11, 2009 mun mielestä häät on pienet jos on joku 20 vierasta tai alle..sit on keskikokosia häitä ja kun aletaan läheneen 100 vierasta niin häät on isot...monen sadan hengen häät on sitten jättimäiset Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 11, 2009 Meillä oli pienet häät. Tilaan olisi mahtunut 37 vierasta ja paikalla oli reilut 30 vierasta. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 11, 2009 Meillä on pienet häät eli paikalla on noin 40 henkilöä. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 12, 2009 Musta vähemmän kuin 40 vierasta on pienet häät, 40-70 vierasta keskikokoiset ja yli 70 vierasta suuret. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 12, 2009 meille tulossa n.100 vierasta, ja ajattelen että meillä on keskikoista vähän suuremmat häät.. joten pieniksi varmasti luokittelen 20-40 vierasta Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 13, 2009 meillä on isot häät. kutsuttiin n. 200 henkeä, joista paikalle saapuu n. 160 (ellei sikaflunssa kaada...) Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 13, 2009 Musta vähemmän kuin 40 vierasta on pienet häät, 40-70 vierasta keskikokoiset ja yli 70 vierasta suuret.Näin ajattelen minäkin. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 14, 2009 Mitä ohjelmaa pienissä häissä (n. 20 henkeä) vois olla tanssimisen tilalla, kun ei niin pieniin kannata ottaa bändiä soittamaan? Ehdotuksia? Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 15, 2009 Mun mielestä meillä on pienet häät, kutsuttuja on noin 70 ja kun kaikki ei kuitenkaan pääse paikalle niin luku on vähemmän. Mutta tosiaan ehkä 10-30 on pienet häät ja siitä sitten keskikokoiset aina sataan asti. Yli sata vierasta on kyllä jo aika isot häät. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 15, 2009 Mitä ohjelmaa pienissä häissä (n. 20 henkeä) vois olla tanssimisen tilalla, kun ei niin pieniin kannata ottaa bändiä soittamaan? Ehdotuksia?Jos porukka tykkää laulamisesta niin karaoke voisi olla mukava? Meillä on tulossa noin 50 henkeä juhlimaan ja ollaan järjestetty karaokea ja tanssiesitys. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 15, 2009 Meille tulee noin 20 henkeä ja pidän niitä pieninä häinä Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 16, 2009 Meille tulee alle 30 vierasta ja mun mielestä ne on pienet . Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 16, 2009 Meille tulee 7 vierasta, joten aika pienellä porukalla juhlitaan. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 16, 2009 Meille tulee noin 120-130 vierasta ja pidän meidän häitä isoina. Pieniä juhlitaan mun mielestä noin 30 hengen, keskikokoisia 30-80 hlön voimin. Share this post Link to post Share on other sites
Posted July 28, 2009 Ei tämä tosiaankaan mikään itsestääselvä asia taida olla. Mun lähipiirissä oli vastikään "hyvin pienimuotoiset häät", mikä tarkoitti sitä, että toiselta puolelta paikalla oli äiti, isä ja sisarukset sekä mummi, täti ja pari naapuria kutsuttuna yksinään ilman perheitään ja toiselta puolelta taas kummitkin perheineen yms. Vieraiden lukumäärä oli siis toiselta puolelta 4+1avec ja toiselta hieman yli 30. Tulkitaanko tätä sitten niin, että häät olivat pienet, koska yhteensä paikalla oli noin 40 henkilöä? Kai jotain sinne päin, mutta jos paikalle olisi kutsuttu vieraita symmetrisesti, hääthän olisivat olleet jo aika suuret...Toki ymmärrän, että häihinsä saa kutsua ihan juuri ne ihmiset ja ihan niin paljon ihmisiä kuin itse haluaa. Siitä huolimatta, tai juuri nimenomaan siksi, tuli kyllä aika paha mieli. Share this post Link to post Share on other sites