Alya

Hymyilitkö matkalla alttarille?

402 viestiä aiheessa

En tosin ollut matkalla alttarille, mutta kun sulhasen kanssa käveltiin vihkipaikalle, hymyilin koko matkan

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyilin muistaakseni koko matkan. En ole tosin nähnyt vielä kuvia siitä matkasta.

Jännittänyt en yhtään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luulin etukäteen että itkisin koko matkan, mutta niinhän siinä kävi, että hymyilin kuin hangon keksi koko ajan. Enkä edes hymyile ikinä koskaan niin leveästi että hampaat näkyvät takahampaita myöten, mutta siinä tilanteessa se vaan tuli täysin luonnostaan :) Oli kyllä vähän typerä tunne kun en vaan pystynyt lopettamaan hymyilyä ja kaikki muut siellä kirkossa olivat niin vakavan näköisiä tai itku silmässä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyilin kuin naantalin aurinko koko matkan alttarille :-X Hieman meni ilme "totisemmaksi" kun huomasin sulhasen taistelevan kyyneliensä kanssa alttarilla..... :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juuri ihmettelin kuvasta, että näköjään hymyilin :). En olisi uskonut etukäteen, että pystyn edes katsomaan mun puolen vieraita, saati sitten hymyilemään heille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hymyilin leveästi koko matkan alttarille. Se hetki vaan oli niin ihana, kun käveli rakkaansa kanssa rinnakkain ja kaikki meidän tärkeät ihmiset oli paikalla katsomassa, en voinut lakata hymyilemästä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

hymyilin, mutta itku meinasi kyllä samalla tulla. Alttarille kävely oli pahin paikka itkun kannalta, vaikka olinkin samalla maailman onnellisin :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heh, en. Tuijotin eteenpäin kauhuissani/pahoinvoivana/transsissa kuin hevonen silmälappujen kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
hymyilin, mutta itku meinasi kyllä samalla tulla. Alttarille kävely oli pahin paikka itkun kannalta, vaikka olinkin samalla maailman onnellisin :girl_sigh:

Tasan samaa mieltä. Jännitti yllättävän vähän, eli se ei hymyä hyydyttänyt. Mutta kun näin oman isäni kyynelehtivän kirkonpenkissä (kävelimme miehen kanssa yhdessä alttarille) ja kaikki muut rakkaat ja läheiset ihmiset, niin kyyneleille ei voinut itsekään mitään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yritin hymyillä, mutta se taisi kuitenkin olla sellaista itkua välttelevää irvistystä :girl_haha: Ei olisi pitänyt katsoa vieraita siinä samalla, siinähän ne hanat meinas aueta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin yhtenä hymynä, kun jännitti niin kauheesti. Oli ihanaa nähdä kaikki sukulaiset ja ystävät matkan varrella. Miehen kanssa sovittiin, että jos toinen meinaa mennä liian lujaa niin puristetaan kättä (käveltiin siis yhdessä koko matka). Mies puristeli mun kättä kuin paraskin morsettaja ko mää meinasin alvariinsa kaasuttaa menemään :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä vielä tuo hetki edessä, mutta musta tuntuu että mä sitten hymyilen ja itken samaa aikaa :girl_haha: oon hieman tunteellinen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuvista päätellen hymyilin osan matkasta :D Itkusta ei ollut tietoakaan, mutta kovin keskittyneenä en muista aina hymyillä, vaikka iloinen olisinkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä varmaan tulen itkemään ja nauramaan kovasti, kun nyt teidän juttujanne lukiessanikin kyynelehdin hymynkare suupielillä. Että voi ihminen olla herkkis.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Justiina, niin minäkin kuvittelin etukäteen, mutta itku pysyi poissa, pelkästään hiukan silmät vihkimisessä kostuivat. :)

Topicin aiheeseen: En varmasti hymyillyt kauheasti, koska kompastelin häämekkoni helmaan. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alttarille mennessä kyllä hymyilytti, mutta sitten pillitinkin melkein koko vihkimisen! :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensin astuin varmoin askelelin ja sittenpäs rupesin kyynelehtimään, koko matkan alttarille :girl_cray3: se oli elämäni herkin hetki, isin kainalossa kohti omaa rakasta sulhasta, IHANAA!!! Hieman helpotti kun päästiin papin eteen, mutta kun sisko alkoi laulaa meille urkuparvella, ei taas muuta tarvinnut ja kyyneleet virtasivat valtoimenaan... Mutta riisien heiton aikana kyllä oli tämäkin morsian jo yhtä hymyä :girl_haha: tai siinä vaiheessa kyllä jo VAIMO, ROUVA upeeta!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuvista päätellen kyllä hymyilin. Pari kertaa sanoin sulholle että hidastais :D Alttarille päästyämme keskityin siihen että en purskahda kokonaan itkuun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Videokuvasta ja ihmisten kommenteista päätellen mun jännitys purkautui naurulla/hykertelyllä/leveällä hymyllä.

En siis muuta tehnytkään matkalla sulhasen luo kuin hymyillyt. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä, hyvin leveästi koko matkan (samalla varoin helmoihin kompastumista) :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muistan että isän luovuttaessa minua hymyilin kuin naantalin aurinko. Kuvista päätellen olen hymyillyt koko matkan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään