marustin

Millaisia avioehtoja olette tehneet? (yhdistetty)

193 posts in this topic

Avioehto pätee ainoastaan erotilanteessa. Jos toinen kuolee niin silloin ei sovelleta avioehtoa. Tämä tieto oli meillekin yllätys. Meillä on sen verran "epätasavertainen" tilanne kun miehellä on kaksi lasta ja mulla ei ole yhtään. Jos mieheni kuolisi ennen minua niin hänen lapsensa perisivät hänet, en minä. Jos minä kuolisin ensin, niin mieheni perisi minut, sen vuoksi kun mulla ei ole niitä omia lapsia. Eli hän saisi minun omaisuuteni, mutta minä en saisi hänen... Epäreilua. Sen vuoksi tein omasta omaisuudestani testamentin, sillä haluan omat rahani pitää omassa suvussani. Tuntui aika keljulta ajatus, että jos minä kuolisin ensin ja mieheni perisi minut ja jos mieheni sitten kuolisi aika pian minun jälkeeni, niin hänen lapsensa perisi meidän molempien rahat! - No todellisuudessa sillä kohtaa mieheni minulta perimät rahat pitäisi palautua mun suvulle, mutta hänhän saisi elinaikanaan päättää minunkin rahojen käytöstä ja voisi olla niin, ettei sieltä olisi enää mitään palautettavaa.

Joku sanoo, että hullua ajatella näitä asioita kun ollaan juuri menty naimisiin ja eletään elämämme onnellisinta aikaa. Mutta mä olen sitä mieltä, että asioista täytyy voida puhua. Kukaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, elämä on arvaamatonta. Sen vuoksi on hyvä, että omaisuusasioista tehdään paperit siten kuinka kukin haluaa omaisuutensa jaettavan kuolemansa jälkeen - jos ei sitten tyydy normaaliin perimysjärjestykseen, onhan sekin ok. Mutta kuten sanottu, meidän tilanne on "epätasavertainen" ja sen vuoksi on paperit tehty. Tilanne olisi toinen jos meillä olisi yhteisiä lapsia. - Mutta haluan vielä korostaa sitä, että avioehto on tarkoitettu vain erotilannetta varten.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Avioehto pätee ainoastaan erotilanteessa. Jos toinen kuolee niin silloin ei sovelleta avioehtoa. Tämä tieto oli meillekin yllätys.

Pääsääntöisesti avioehto pätee päättyi avioliitto sitten kuolemaan tai eroon. Avioehdossa voidaan kuitenkin erikseen määritellä, että se pätee ainoastaan erotilanteessa tai ainoastaan kuolemantilanteessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kokemusta tilanteesta, jossa halutaan avioeron sattuessa toteutettavan täysin poissulkevaa avioehtoa, mutta avioliiton päättyessä toisen kuolemaan, eloon jäävällä ei olisi oikeutta toisen perintönä saamiin omaisuuksiin? Siis muuten mentäisiin kuolemantapauksessa normaalin perimysjärjestyksen mukaan, poislukien vain nuo mahdolliset perinnöt. Vai pitäisikö tätä varten laatia erillinen testamentti? :mellow:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tällä hetkellä täysin poissulkeva avioehto. Sen piti olla ainoastaan avioero tilanteeseen mutta onkin myös puolison kuollessa.

Tämä muutetaan sellaiseksi kuin sen piti alunperinkin olla.

Selostettiin kyllä millainen siitä halutaan mutta asianajaja vain totesi että " minä olen tässä se ammattilainen". WTF? Jotenkin menin tästä kommentista lukkoon ja tajusin asian kun oltiin jo naimisissa. Mies on tosin samaa mieltä ja mennään muuttamaan se kunhan ko. henkilö palailee äkilliseltä lomaltaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Käsittääkseni avioehdolla ei ole mitään merkitystä, jos toinen puolisoista kuolee lapsettomana - tällöin hänet perii leski, ellei ole testamenttia, jossa määrätään jotain muuta.

---

Muokkailin hieman selvemmäksi...

Edited by Peppi Pitkatossu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ei tule minkäänlaista avioehtoa. Molemmat tulevat luultavasti perimään jonkin verran. Minä saan ainakin mökin ja puoliso osan vanhempien tilasta. Mutta päätettiin silti, että kuolemaan saakka tai sitten eron tullessa kaikki puoliksi. Hullua ehkä, mut näin kuitenkin:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on ex-(avo)mieheni kanssa lapsi sekä yhteishuoltajuus. Jos sattuisin kuolemaan tulevan avioliittoni aikana (siis nykyisen kihlattuni kanssa :) ja avioehdossa omaisuuteni menisi lapselleni, pääsisikö hänen isänsä (siis ex-avomieheni) siihen "käsiksi" lapsen ollessa alaikäinen? Ex-avomiehenihän olisi silloin lapsen ainoa huoltaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minulla on ex-(avo)mieheni kanssa lapsi sekä yhteishuoltajuus. Jos sattuisin kuolemaan tulevan avioliittoni aikana (siis nykyisen kihlattuni kanssa :) ja avioehdossa omaisuuteni menisi lapselleni, pääsisikö hänen isänsä (siis ex-avomieheni) siihen "käsiksi" lapsen ollessa alaikäinen? Ex-avomiehenihän olisi silloin lapsen ainoa huoltaja.

"Jos alaikäisellä on omaisuutta yli 15 000 euroa, lapsen edunvalvonta merkitään maistraatin ylläpitämään holhousasioiden rekisteriin. Yleensä lapsen edunvalvojina ovat vanhemmat, joiden on hoidettava lapsen omaisuutta lapsen edun mukaisesti."

...kertoo https://www.op.fi/op?cid=150583037&srcpl=3

Toisin sanoen, ei alaikäisen perintörahoilla ihan mitä tahansa saa tehdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
"Jos alaikäisellä on omaisuutta yli 15 000 euroa, lapsen edunvalvonta merkitään maistraatin ylläpitämään holhousasioiden rekisteriin. Yleensä lapsen edunvalvojina ovat vanhemmat, joiden on hoidettava lapsen omaisuutta lapsen edun mukaisesti."

...kertoo https://www.op.fi/op?cid=150583037&srcpl=3

Toisin sanoen, ei alaikäisen perintörahoilla ihan mitä tahansa saa tehdä.

Edunvalvojaksi voidaan määrätä myös ulkopuolinen henkilö, jos on tarvetta. Yleensä lapsen vanhempi on edunvalvoja. Mielenkiintoiseksi asian tekee, jos lapsi ja vanhempi kuolevat samassa onnettomuudessa niin, että vanhempi ensin ja lapsi sitten. Tällöin lapsen perii vanhempi (oletetaan, ettei ole perhettä) ja isä perii kaiken :P Edellyttäen, että ei ole testamenttia tms. rajaamassa perintöä isältä pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meille täysin avio-oikeuden poissulkeva, tasapuolisesti molemmille. Koskee kaikkea omaisuutta (ennen avioliittoa ollut/avioliiton aikana tullut/peritty omaisuus) ja sen tuotto.

Meille tulee samanlainen avioehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ilmeisesti semmonen etten pääse käsiksi miehen yrityksen rahoihin tai sen osekekantaan eron sattuessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

**

Edited by Shacklebolt

Share this post


Link to post
Share on other sites

joo,eli hallintaoikeustestamentilla vanhempasi ovat suojanneet perintösi. erillistä ehtoa tähän ei enää tarvita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me sovimme avioehdossa, että kummallakaan meistä ei ole avio-oikeutta toistemme nykyiseen tai tulevaan omaisuuteen eikä mainitun omaisuuden tuottoon tai sen sijaan tulleeseen omaisuuteen avioliiton päättyessä AVIOEROON. Mikäli avioliitto päättyy toisen kuolemaan, leskeksi jääneellä aviopuolisolla on avio-oikeus kaikkeen toisen omaisuuteen.

Eli siis meillä avioehto tehtiin ainoastaan avioeron varalta. On tullut nähtyä likaisiakin eroja, joten päätimme, ettei meillä ainakaan tarvitse tapella rahasta jos ero tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaus alkup. kysymykseen, meille tulee täysin poissulkeva, jota muutetaan mahdollis(t)en tenavan tullessa maailmaan. Tällöin avioerotilanteessa täysin poissulkeva, kuolemaan päättyvässä liitossa ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avioeron sattuessa kaiken avio-oikeuden poissulkeva.

Siinäpä syy nimenomaan pysyä yhdessä, jos/kun toinen rikastuu :girl_blum:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Avioehto pitäisi laatia, mutta paljonko sen tekeminen lakimiehellä yleensä maksaa? Rekisteröintihän on käsittääkseni sen 46€.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tehdään ehto joka avioeron sattuessa sulkee pois ennen liittoa ja sen aikana perityn omaisuuden ja ennen liittoa olleet varallisuudet sekä osakkuudet yhtiöissä.

Ainahan sitä voi päivittää jos tuntuu siltä että pitää lisää rajata.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heip!

Eli avioehto tulee tännekin... molemmille kesämökki, minulle vielä muitakin kiinteistöjä. Olemme realisteja, ja haluamme varmistaa myös perheillemme ettemme halua suvun kerättyä omaisuutta osaa eikä arpaa.

Jos joku juristi siellä ulkona täällä hääräilee, niin ois pari kysymystä:

Täysin pois-sulkevaa olemme miettineet, mutta: minua mietityttää esim. mahdolliset lapset - minähän olen se joka jää äityslomalle ja ehkä kotihoitoonkin. Minun ura (=palkka) saa lapsista suurimman kolhun, vaikka se tällä hetkellä onkin paremmassa nousussa (vaikka kuulostaakin kauhealta, lapsethan on toisenlainen rikkaus). Tulen siis todennäköisesti jäämään alakynteen varallisuuden tuonnista avioliittoon (vaikeesti sanottu). Tietäisikö joku mikäli on mahdollista jollain lailla avioehto-sopimuksessa tasata tuloeroja esim. eron sattuessa. Eli jos minä olen ollut kotona ja mies takonut kuukausipalkkaa 5000 euroa netto (hypoteettisesti, siis), niin kuinka voidaan siitä päättää - joku % per lapsi tai???? Ilman lapsia tämähän ei tule olemaan ongelma.

Toinen kysymys on esim. arvokkaammasta lahjasta puolisolta toiselle. Esim. jos mies maksaa auton joka on minun nimissäni, kenelle se jää avioeron sattuessa?

Vaihtoehtoisesti otamme minulle hieman korkeamman eläkevakuutuksen kuin miehelle, jotta minun "eläke" olisi siis kansaneläkkeen ja vakuutuksen myötä samalla tasolla kuin mikä olisi ilman lapsiakin. Miten tälläisessa tapauksessa omistus määritellään - esim. jos mies maksaa sen kuukausisumman minun nimissäni olevalle eläkevakuutukselle, niin mitä silloin tapahtuu?

Meni nyt vaikeeksi, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan?

Edited by Bruden2009

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei olla ko. asiasta vielä edes puhuttu. Tällä hetkellä meillä on kuitenkin talo ja tontti molempien omistuksessa, velat yhteiset. Jos avioero tulee, niin talo myydään puoliksi, siis että puolet ja puolet kummallekin(sama juttu nyt vielä avopuolisoina). Tai sitten toinen ostaa toisen siitä ulos. Näin me ainakin nyt ajatellaan.

Miehei luultavasti tulee perimään sitten monen kymmenen vuoden päästä kesämökin. Jos tuon jälkeen ero tulee, niin en minä siitä mitään vaadi. Jotenkin se on kuitenkin selvää, että jos toinen on perinyt omalta suvultaan, niin toisella ei ole eron sattuessa osaa eikä arpaa siihen. Yksinkertasesti kun ajattelemme.

Tiedä sitten, pitäisikö se laittaa ihan paperille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on jo nyt "yhteiset" rahat, ja lainaa ollaan ottamassa yhdessä. Meille tulee kuitenkin luultavasti avioehto, joka poissulkee molemmilta toisen saaman perinnön (luultavasti vaan kiinteän omaisuuden eli tilan, mökin ja metsän), päättyy liitto sitten kuolemaan tai eroon.

Molemmat ollaan sitä mieltä, että vaikka tällä hetkellä uskotaan tulevaisuudessa kaiken sujuvan siististi, ei siihen uskalla niin paljon luottaa. Riitoja saattaa syntyä puolin ja toisin tahtomatta.

Mitään näistä laillisista asioista en tiedä, joten en tiedä mikä on lopulta sitten mahdollista ja mikä ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toi kuulostaa kyllä ihan järkevältä. Eihän sitä tosiaan koskaan tiedä, vaikken osaa kuvitella itseäni vaatimassa jotakin tai jostakin puolia, minkä mies on perinyt.

Täytyy jutella asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä on viemättä paperi maistraattiin, mutta on jo printattu. Sovimme siis, että perintönä saatu omaisuus ei kuulu toiselle. Tämä siksi, että molemmin puolin on metsää ja kiinteistöjä, joiden soisi pysyvän erotilanteessa suvulla. Samoin kuolemantapauksessa ilman yhteisiä lapsia on helpompaa, että sukumökeistä ym. ei jää osuuksia leskelle, joka mahdollisesti avioituu uudelleen myöhemmin, saa lapsia ja sitten onkin perinnöt solmussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now