matte

Millä perusteella valitsitte hääpäivän?

643 posts in this topic

Ollaan molemmat syksyihmisiä, joten haluttiin viikonloppu loppukesältä. Mitään tiettyä päivämäärää ei ollu mielessä, joten lähinnä katottiin vaan millon juhlapaikan ja kirkon puolesta onnistuu ja nyt sitten on varattuna 19.9.2015! Näin jälkeenpäin ajateltuna (ei siis mitenkään erityisen suunniteltua) sattui päivä mukavasti, sillä meillä on 17.9 vuosipäivä joten hääpäivänä tulee seurustelua täyteen neljä vuotta ja 2 päivää :)

Me vaan jossain vaiheessa viime keväänä (2014) istuttiin alas miettimään tulevaisuuden haaveita ja toiveita, ja todettiin siinä molemmat sitten, et millos ne häät? Niistä ollaan aina puhuttu, ja sovittu, että sitten kun taloudellinen tilanne ne mahdollistaa, niin sitten. No nyt oltiin siinä tilanteessa, ja päätettiin että no josko 2015 sitten. Ja päivä (19.9.) valikoitui oikeastaan tuon haluamamme tilan vapaana olon mukaisesti. Emme halunneet kesähäitä, joten tuo päivä se sitten on.

Meillähän on kaikilla sama hääpäivä! :)

Me haluttiin syyshäät, sopii teemaankin hienosti. Kyseltiin haluamamme juhlapaikan vapaita päiviä ja sopiva päivä löytyi sieltä. Lisäksi miehellä on seuraavana päivänä syntymäpäivä. Sanoi että paras lahja jonka hän voi multa saada on se, että olen hänen vaimo <3 Oli lopulta todella helppo valinta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluttiin talvihäät, ja ajateltiin, että helmikuu on varmin lumikuukausi, jolloin voi välttää loskakelit (toisin kävi). Helmikuusta löytyi vielä numeroiltaan kivankuuloinen päivä, vaikka tämä asia ei meille erityisen merkityksellinen ollutkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me haluttiin kesähäät ja valittiin päivä tasan 2 vuoden päähän kihlapäivästä, kun se sattui lauantaille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä halusin loka-marras-joulukuun, mies syyskuun. Valitsimme syyskuun. Päivä valikoitui lopulta minun unen perusteella. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vaikutti se, että valitsemamme hääkirkko on ns. kylmä kirkko ja sitä ei lämmitetä syksyllä eikä talvella muuten kuin joulukuussa kauneimpia joululauluja varten. Joten sen vuoksi hääpäiväksi valikoitui 6.12. Lisäksi se on sitten aina vapaapäivä ja hääpäivänämme liputetaan ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän hääpäiväksi valikoitui käytännössä ensitapaamisemme vuosipäivä, joka liittyy myös yhteiseen harrastukseemme, jonka puitteissa olemme tutustuneet. En tosin alun perin kuvitellut koskaan meneväni naimisiin tuona päivänä, mutta se on lopulta oikein sopiva valinta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vaikutti se, että valitsemamme hääkirkko on ns. kylmä kirkko ja sitä ei lämmitetä syksyllä eikä talvella muuten kuin joulukuussa kauneimpia joululauluja varten. Joten sen vuoksi hääpäiväksi valikoitui 6.12. Lisäksi se on sitten aina vapaapäivä ja hääpäivänämme liputetaan ;)

 

Itsenäisyyspäivä olisi ihana päivä häille :) Itse olen mieltynyt ajatukselle häistä esim. joulu- tai juhannuspyhinä tai itsenäisyyspäivänä. Toki ne jakavat mielipiteitä aika paljon. Monet eivät tykkää yhtään jos saavat kutsun jonkun häihin jonain juhlapyhänä joka "pilaa" heidän omat suunnitelmansa. Muutenkin ajattelutapa, että häitä ajatellaan taakkana ja muiden päivän pilaajana, on mielestäni pöyristyttävä. Minusta olisi kunnia saada kutsu jonkun tietyn parin häihin hääpäivästä riippumatta, siksi mekin mieheni kanssa kutsumme vain tärkeimmät vieraat, jotka ovat kaikki kunniavieraitamme.

 

Omat häämme ovat 20.6.2015 eli juhannuslauantaina. Olen aina toivonut romanttisia juhannushäitä meren rannalla ja mieheni piti ajatuksesta paljon, joten päivän valinta oli helppo. Varmaan jotkut närkästyvät juhannuksen "pilaamisesta", mutta minusta vieraiden pitää siinä vaiheessa punnita kumpi on heille tärkeämpää, oma juhannus omine menoineen vai tuleminen meidän häihin, jotka ovat vain sen yhden ainoan kerran. En loukkaannu jos joku kokee tärkeämmäksi oman juhannuksen viettonsa eikä halua tulla vieraaksi, mutta siitä loukkaannun jos selkämme takana juorutaan kuinka huono päivän valinta häille pilaa kaikkien muiden juhlat ja sitten väkipakolla tullaan "juhlimaan" meidän onneamme.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulee olemaan se sama päivä, kun nuorena päätettiin rueta seurustelemaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vihkipäivä valikoitui symmetrisen päivämäärän perusteella ja nyt 5 vuotta myöhemmin siunaus- ja hääjuhlapäivä valittiin samalla perusteella. Myös kihlapäivä oli päivämäärältään hauska. Erityisesti minä olen viehtynyt näistä numerosarjoista, ja mies on tyytyväinen, kun on helpompi muistaa. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies kosi ja ruettiin miettimään, että milloin häät. Rahaa ei ole säästössä, joten ajateltiin, että 2016 ollaan ehditty säästää riittävästi. Mies ehdotti elokuuta, silloin olisi todennäkösesti hyvä sää, ja on mahdollista säästää vielä sen kesän mahdollisista kesätöistä rahaa. Ja elokuusta tykkään senkin takia, koska silloin on meijän vuosipäivä. Harmi vaan, että 2. päivä ei ole lauantai.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me haluamme juhlia keväällä, kun luonto on mielestämme (mielestäni) kauneimmillaan. Taloudellisista syistä häät sijoittuvat vuodelle 2017 ja -17 vuoden toukokussa on kaksi häille sopivaa viikonloppua. Lauantait sijoittuvat päivämäärille 13. ja 20., joista valitsimme 13. päivän vain omaan korvaan kivemman kuuloisen numeroinnin takia.

 

Siis täysin mielivaltaisesti säitä ynnä muita ajattelematta sijoitamme häät 13.5.2017 :girl_sigh:

Päivämäärä ei ole soinnullinen mitenkään edellisiin: seurustelu 6.1.2014, kihlat 12.2.2015.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina tykännyt talvesta ja koska mies kärsii liian kuumassa, päätettiin haluta talvihäät. Helmikuu on kaunis kuukausia ja Etelä-Suomessakin yleensä luminen, joten valittiin se hääkuukaudeksi. Päivä valittiin sen mukaan, että saatiin kiva päivämäärä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valittiin lähelle sitä päivää, kun ekan kerran nähtiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ollut mitään suurempaa kaavaa hääpäivän valinnassa.. Sulhasen kesäloma oikeastaan määritti sen, että piti pitää häät kuun alussa, jotta päästiin kolmeksi viikoksi häiden jälkeen häämatkalle..Romanttista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kesäkuu oli ensin mielessä, mutta sitten kun alkoi näyttää siltä että lähdetään syyskuussa ulkomaille, niin ajattelin että olis kiva jos häät toimis samalla vähän niin kuin läksiäisinä. Yritettiin saada hääpaikka elokuuksi, mutta vapaana oli vain heinäkuun vika viikonloppu, joten sillä mentiin. Eli käytännössä hääpaikan vapaan viikonlopun perusteella valittiin meidän hääpäivä :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valitsimme saman päivän kuin tapaamispäivämme on. Tosin kuukausi on eri. Olin kyllä jo valmis joustamaan päivästä, kun häitä alettiinkin suunnittelemaan nopeammalla tahdilla kuin alun perin oli tarkoitus. Mutta saatiin kuitenkin se päivä, joka haluttiinkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noin vuosi kihlauksesta ja varsinainen päivämäärä muokkautui juhlapaikan ja kirkon mukaan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluttiin ajankohta, jolloin olisi vielä melko lämmintä muttei enää kesähelteitä. Ja toivottiin, että luonto olisi kaunis häiden aikaan. Siksi siis syyskuu. Päivämäärä sopi kihlapäivän logiikkaan ja on tasan neljä ja puoli vuotta kihlapäivästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kihlat 16.11.2014, vauvakuumeilua ja häistä ei sen enempää vielä puhetta. 20.12.2014 tuli plussa raskaustestiin ja itse ajattelin, jos 2016 kesä olisi hyvä ajankohta häille. Mies koko ajan maistraatin kannalla. Täältä löysin idean maistraatissa vihkimisestä ja avioliittoon siunaamisesta kastetilaisuudessa, joka alkoi kuulostaa hyvältä idealta. Mieskin innostui ajatuksesta ja alettiin käydä läpi lähellä olevia perjantain päivämääriä (kun en tahdo mahdottoman ison vatsan kanssa mennä naimisiin). 10.4 kohdalla mies totesi että se on hyvä, jonka voisi koittaa muistaakin. Eli meidän hääpäivä päätettiin kuusi viikkoa ennen vihkimistä. sen perusteella että mieskin sen muistaisi  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän reilu vuosi kihlautumisesta tuntui sopivalta ajalta häiden valmisteluun. Keskikesän häitä ei haluttu, joten päätettiin ottaa varaslähtö ja mennä naimisiin toukokuussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kihlat 11.8.11, hääpäivään "2 lisää molempiin päihin" eli 31.8.13 :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä hääpäivän valinta tehtiin juhlapaikan (ja kirkon) varaustilanteen mukaan. Juhlapaikalle vapaita ajankohtia oli kolme, yksi kesäkuussa ja loput elokuussa. Näin ollen tulimme siihen tulokseen, että pidämme häät mieluiten heti alkukesästä "pois alta", ettei mene koko kesä niitä odotellessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häävuosi sovittiin jo kihlautuessa, ja alunpitäen mietimme kevättä vuodenajaksi. Kuitenkin tuumailimme myös kesän mahdollisuutta, ja kalenteria selailtiin pitäen silmällä juhannusta, johon siis ei haluttu sijoittaa häitä. Sitten pisti silmään, että kesäkuun toinen lauantai (tänä vuonna 13.6.) on suomalaisen saunan päivä. Ei sitä voinut sit sivuuttaa, joten häitä juhlitaan sit viikkoa ennen juhannusta. Ajoissa kun olimme liikkeellä, saatiin myös kaikki varaukset sopimaan tuolle päivälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluttiin kesähäät joten  valinta oli helppo: Heinäkuun lauantai. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli ns. teinikihlat eli mentiin kihloihin ennen kuin täytin edes 18. :D Oltiin seurusteltu vasta vuosi silloin. Mutta nyt ollaankin oltu sitten se 8 vuotta yhdessä.

Häistä olen intoillut jo parisen vuotta ja alunperin olisin halunnut häät jo ensi kesäksi mutta sulhanen sai sen verran ylipuhuttua, että häät pidetäänkin kesällä 2016. Tämä siksi, että maksetaan häät pääosin itse ja valmistuimme vasta äsken, joten ehditään tässä paremmin vuoden aikana säästämään. :) Virallinen hääpäivä päätettiin niin, että vein kalenterin sulhasen eteen ja sanoin, että siittä sitten päättämään päivä. Päiväksi valikoitui 6.8.2016. Itse halusin häät elokuulle, koska silloin on jo pimenevät illat..<3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now