Guest Tähdikki

Kihlauspäivän valintaperuste?

528 posts in this topic

Meillä kihlauksesta oli yhdessä sovittu jo aiemmin, mutta eiköhän siitä sormuspäivästä kuitenkin se varsinainen kihlauspäivä tule, sillä silloin myös julkistimme asian. Sormukset ostettiin vain käytännöllisistä syistä sopivana päivänä, eikä taustalla ollut mitään sen kummempaa romanttista ajatusta. Sormus tietysti vain symboli, mutta niinhän se päiväkin on vain osa viitekehystä itse asiassa ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päätettiin joulun jälkeen sopia häiden yksityiskohdista ja kaiken pohtimisen jälkeen kihlapäiväksi tuli lopulta uuden vuoden aatto, kun sitten lopulta 10 min ennen vieraiden tuloa varasin meille vihkiajan maistraatista. Päätin nääs, että se oli vielä vanhana vuonna tehtävä. Haaveilin lähettäväni läheisille puolen yön aikaan kihlajaisuutisia ja uuden vuoden toivotuksia, mutta mentiinkin ajoissa nukkumaan. Vasta seuraavana iltana sain aikaiseksi kertoa asiasta kenellekään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies halusi päiväksi erikoisemman päivän kuin tavallisen arkipäivän. Ystävänpäivä oli hollilla, mutta onneksi mies ei langennut tähän kliseeseen! Hän kosi siis kaksi päivää aikaisemmin oman sotilasvalatilaisuutensa jälkeen. Päivästä tuli kerta heitolla juhlapäivä tulevillekin vuosille. <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aion kosia neljäntenä vuosipäivänämme. Haluaisin tulevaisuudessa myös hääpäivän samalle päivälle, niin on vain yksi vuosipäivä muistettavana :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kihlapäivämme on meidän seurusteluvuosipäivä eli 30.1. Kuitenkin sulhasen oli alunperin tarkoitus kosia vasta 31.1.2013 mutta kosaisikin sitten meidän vuosipäivänä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mieheni ehdotti kihlapäiväksi 10.12.14, mutta se meni jo..  :girl_sigh: Miehelleni ei ole päivämäärällä väliä, mutta minä tykkään tasaluvuista.  :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kosinta oli yllätys. Päivämäärä määräytyi sen mukaan, kun salassa tilattu sormus oli saapunut :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikös kihlapäivä ole se, milloin mies sinua kosii? Eihän sitä voi jälkikäteen päättää. :D 

 

Mutta osahan tietty yhdessä päättää hakea sormukset, silloin se on varmasti se päivä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eihän sitä erikseen päätetä... : D Meillä se oli 11.3. koska mies silloin kysyi vaimokseen ja thats it. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä sama eli se oli se päivä kun mies kosi ilman sen suurempaa päivämääräpohdintaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä kommentoitteko viestiäni, mutta kaikkihan sen nyt tietää, ettei voi etukäteen tai jälkikäteen päättää, milloin kihlautuu. Se on joko silloin, kun kumppani kosii tai kun pariskunta päättää asiasta yhdessä.  -_- Mieheni lähinnä hassutteli sen erikoisen päivämäärän takia, mutta luulen, että kun kihlaudumme, päivämäärällä yms ei ole väliä. Mutta se jää sitten nähtäväksi.  :P

Edited by Venustas

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli vaan mieleen, että millä perusteella olette valinneet kihlauspäivän vai onko se tullut yllätyskosintana tai hetken mielijohteena?

Mikä merkitys päivämäärällä on teille?

 

Sormukset ostettiin muistaakseni 8.6.2011, mut sormuksiin kaiverrettiin 30.12.2010 jolloin me ensi kertaa tavattiin kasvokkain, se päivämäärä on meille kaikkein tärkein ja merkittävin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päätin kosia miestä sellaisena päivänä jonka hänkin ehkä muistaisi - 25.5.2015. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivä on sellainen, että sen muistaa helposti. Mitään suurempaa merkitystä päivällä ei ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut etukäteen suunniteltu, eikä mies edes varsinaisesti kosinut. Satuttiin katsomaan hääaiheista elokuvaa, asia tuli puheeksi ja päätettiin että mennään naimisiin

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kihlapäivä on se milloin mies kosi, vaikka sormukset ostettiin myöhemmin  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä päivän valitsi se koska tilatut sormukset tulivat. Olivat vähän etuajassa. Oltiin ennen sitä kyllä jo suunniteltu häitä mutta sillä varauksella että jos mennään naimisiin. Puhuttiin sormusten hankinnasta koodinimellä kello kun pohdittiin että pitäisikö hakea nyt vai odottaa palkkapäivää (kvartaalin loppu ja ASP-tili + häiden varausmaksu edessä) niin olisi kannattanut odottaa.

Ei kyllä sitten maltettu...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Valittiin semmoinen päivä, että molemmilla oli vapaa ilta ja vapaata myös seuraava päivä. Näin voitiin käydä yhdessä katsomassa leffa, syömässä ja illalla pidettiin vielä peli-ilta molempien perheiden kanssa, jossa julkistettiin kihlaus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vuosipäivä valikoitui kosinnan kautta kihlapäiväksi ja nyt näin monta vuotta myöhemmin hääpäiväksi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kosinnan ajankohtaan ei päivämäärä liittynyt mitenkään, vaan kosinta tuli spontaanisti hyvän fiiliksen siivittämänä. Itse asiassa vähän kosinnan jälkeen mies totesi, että täytynee katsoa mikä päivä tänään on, että muistaa kihlapäivän jatkossa. :) Tarkistettiin sitten päivämäärä puhelimesta. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kihlauksesta puhuttu pari kuukautta, joka päivä enemmän ja enemmän. Odotettiin sopivaa hetkeä (=hyvää rahatilannetta yms :D ) marssia yhdessä sormuskaupoille. Yhtenä päivänä se päivä vaan tuli, että tuntui hyvältä marssia kauppaan. Mun sormus meni tilaukseen ja miehen kaiverrettiin, joten saatiin sormukset seuraavana päivänä. Kihlapäiväksi valikoitui kuitenkin tuo sormuskaupassa käynti. Päivämäärä ei ollut mitenkään merkittävä. Paitsi nyt. ;)^_^

Edited by annima

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kihlauspäivä oli kosintapäivä. Päivämäärä oli ihan satunnainen, mies vaan päätti silloin kosia koska molemmilla oli pitkästä aikaa yhteinen vapaapäivä. Toisaalta kiva, että nyt meidän kaikki merkittävät päivät on samassa kuussa (seurustelun, kihlauksen ja häiden vuosipäivät). :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kihlauspäiväksi sattui ihan tavallinen arkipäivä, jolla ei ole mitään sen suurempia merkityksiä. Sulhanen sanoi, että hän kosi juuri silloin, koska se vain tuntui oikealta :-X 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies oli ihan itsekseen päättänyt kosia seurustelun vuosipäivänä ja koska vastasin myöntävästi, tuli siitä kihlapäivä :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koen, että olen kihloissa, vaikka kukaan ei sitä vielä tiedäkään. Nyt on sormukset valmiina ja viikonloppuna olisi tarkoitus ne sormiin pujottaa ja asia julkistaa. :wub: Päivämääräksi kaiverrettiin se päivä, jolloin mies kihloja ehdotti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now