Jump to content
Naimisiin.info

rouville: mitä tekisitte toisin?


Guest _Lisa_

Recommended Posts

Mitään en omista häistä muuttaisi. Kaikki meni JUST hyvin ja olemme saaneet nyt häiden jälkeen suoraan ja välikäsien kautta kehuvia viestejä vierailta :girl_smile:

Erityisen hyvä fiilis on siitä, että vieraat pitivät häitämme hyvin suunniteltuina ja tunnelmaltaan ihanilta. Juhlan tunnelma onkin varmasti päällimmäisin asia, mikä hääjuhlista mieleen jää =).

Muutamia juttuja, mitkä oli hilkulla, että vaihdetaan, mutta onneksi tehtiin niinkuin tehtiin:

- Meinattiin ensin, että ei tarjota alkoholijuomia vieraille (ravintolahäät). ONNEKSI tarjosimme kaikki miedot alkoholijuomat. Olisi harmittanut jälkeenpäin aivan äärettömästi! Vieraat olivat muistaneet meitä aivan ylenpalttisilla häälahjoilla ja shekeissä oli todella isoja summia rahaa sen lisäksi, että useat vieraat tulivat juhliimme pitkien matkojen päästä lentokoneella (eli käyttivät rahaa myös matkoihin ja hotelliyöpymisiinsä meidän häidemme takia) Olisi ollut meiltä todella tökeröä pistää vieraat maksamaan juomansa juhlassa!

Säästimme juuri oikeissa asioissa:

- Esim. alunperin jokaiselle vieraalle piti tulla paikkakortin viereen (kallis) karkkirasia, johon oli suunnitteilla monimutkainen rusettihässäkkä (jonka nauhat oli aika kalliita). Tällaisella karkkirasialla ei olisi juhlan tunnelman kannalta ollut mitään merkitystä. Eikä rasiaa olisi kukaan muistanut enää viikon päästä!

- Meille piti tulla myös bändi, jonka kuitenkin vaihdoimme AMMATTITAITOISEEN DJ:hin - Tämä oli myös hyvä juttu - kuluja tuli n.75 % vähemmän, eikä vaikuttanut tunnelmaan millään tavalla negatiivisesti.

- Myös kukkavieheet jätettiin pois kaasoilta.

- Morsiuskimpun teetin omin varsin sidottuna. Sanoin kukkakaupassa, että kimppu tulee hääkimpuksi, mutta en halua ns. morsius-sidontaa, vaan kukat omilla varsilla. Kimpulle ei tullut yhtään enempää hintaa, kuin tavalliselle pöytäkimpulle, mutta se oli aivan yhtä kaunis ja upea, kuin ns. erityinen morsiuskimppu.

Panostimme erityisesti:

- Morsiamen sormus. Sormus on sormessani toivottavasti lopun elämääni, joten siinä en halunnut tinkiä senttiäkään.

- Morsiamen ja sulhasen vaatetus; näitä katselemme hääkuvistamme, joten halusimme parhaat mahdolliset.

- Morsiamen kampaus ja meikki; myös nämä näkyvät kuvissa. Lisäksi toi erityistä luksusta hääpäivään, kun sen sai aloittaa rauhoittumalla kampaajan ja meikkaajan tuolissa - muut hoitivat hommat.

- Valokuvaajat; Studiokuvaaja ja dokumentaarinen kuvaaja. Valokuvat ovat konkreettinen muisto, joiden kautta voimme elää päivän uudestaan ja uudestaan. Hääpäivään mahtuu niin paljon tapahtumia, että niitä ei kaikkia muista... Hyvistä ja laadukkaista kuvista on ihana jälkeenpäin muistella, että hitsi vieköön tuokin hetki mahtui hääpäiväämme! :girl_smile:

Lisäksi yhtenä extrajuttuna itselleni jäi erityisen hyvä fiilis siitä, että teetin kaasoilleni (2kpl) puvut ja maksoin heidän juhlakampaukset. Oli hyvä mieli, kun kaasot olivat niin "viimisen päälle"...he käyttivät kuitenkin niin paljon omaa aikaa ja vaivaa häidemme eteen ja "työskentelivät" hääjuhlassa, että tämä oli varsinaisen kiitoslahjan lisäksi mukava lisä.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 279
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Häät olivat aivan ihanat ja onnistuneet, mutta tottakai paria asiaa miettisin tarkemmin:

- Kimppu. Kimppu kukkia tuntui aluksi ihan typerältä ajatukselta, ja ajattelin turvautua rannekukkaseen. Päädyin kuitenkin kimppuun, enkä panostanut sen suunnitteluun ollenkaan. Menin kaksi päivää ennen häitä kukkaliikkeeseen ja sovimme kimpun teosta. Luulin, että myyjä ymmärsi mieltymykseni. Mutta kun kaaso the päivänä haki kimppuni, tulos oli pettymys. Onneksi neuvokas ravintolapäällikkö otti sakset käteen ja leikkasi kimpusta kamalat havua muistuttavat oksat pois...

- Vieläkin tarkemmin, että kuka tekee milloin ja mitä. Nyt aikataulut venyivät tosi paljon, ja isovanhempani odottelivat kärsimättöminä häävalssia, kun se tulikin 1,5 h aiottua myöhemmin. Tämä siksi, että sulhasen isä päättikin soittaa muutaman biisin ennen valssia, ei sen jälkeen, kuten olin ohjeistanut.

- Malttaisin istua aloilleni ja jutella kaikkien vieraiden kanssa. Tottakai porukkaa oli niin paljon, että tein kyllä parhaani. Silti jälki käteen harmitti, etten ehtinyt vaihtaa kunnolla kuulumisia parin serkun kanssa, joita näen niin harvoin. Nyt olin niin innoissani ja juhlatuulella, että viipotin ees ja taas :)

Link to comment
Share on other sites

Olisin istuttanut meidät ravintolassa siten kuin henkilökunta ehdotti - miten sitä jälkikäteen toivoisikaan, että ei olisi saanut pitää päätään yhdessä typerässä asiassa.

Olisin ehkä myös kutsunut enemmän vieraita (mutta kuka olisi maksanut viulut, sitä en tiedä).

Olisin teettänyt koemeikin. Tässä kohtaa pihistin väärässä asiassa. Muuten meikki oli onnistunut, mutta sain meikkaajalta mukaan liian tummaa puuteria meikin korjailuun.

Muokattu: , käyttäjä: Ella
Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
  • 2 weeks later...
  • 1 month later...

- Muuttaisin kampauksessa käytettyä hiuslisäkettä hieman erilaiseksi - nyt se kiiltää osassa kuvia inhottavan selkeästi omaa hiustani vasten. Olisin myös suunnitellut kampauksen hieman tarkemmin kampaajan kanssa melko vapaiden käsien sijaan. Tykkäsin kokonaisuudesta kyllä, mutta odotin hieman erilaista. Kampaajaa en vaihtaisi, loisto tyyppi!

- Ottaisin vielä hieman perinteisemmän/tylsemmän hääkakun - jos kerta mansikasta ja banaanista tykkää, niin ei hääkakun kanssa kannata lähteä säätämään mitään erikoisempaa.

- En kompastuisi edeltävällä viikolla ja katkaisisi hartaudella kasvattamiani kynsiä (tosin kynsistä katkesi vain yksi - mutta sekin juuri tuosta nimettömästä jossa sormukset on...)

Muokattu: , käyttäjä: Sievä
Link to comment
Share on other sites

Ensin täytyy todeta että häät olivat upeat, ihanat ja onnistuneet :)

jotain pikkuseikkoja tuli mieleen.. joista osa näyttää kirjoitettuna ihan naurettavilta..

- olisin kävellyt ehkä aavistuksen hitaammin sulhon kanssa vihkimisen alussa

- pöytäkukkien varret olisi voineet olla noin 10cm lyhyempiä

- videokameraa unohtui kierrättää yhdessä pöydässä (vieraat saivat itse kuvailla tunnelmia)

- huulikiiltoa ja silmänalusvoidetta olisi voinut lisätä illan myötä

- pari valokuvapotrettia jäi ottamatta, esim. minä muutaman tärkeän kaverin kanssa.

- jatkoille "menon" (noin 5min pyörähdys yökerhossa) olisi voinut jättää väliin.

:gpari:

Link to comment
Share on other sites

-huulikiiltoa olisi pitänyt lisätä illan mittaan -> loppuillankin kuvat olisivat olleet yhtä "hohdokkaita" ;)

-Kimppu harmittaa, koska sitä tuli käytettyä niin vähän. Tuntuu että meni rahat hukkaan. Kimppu itsessään oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin, mutta liian vähällä käytöllä.

-EN ottaisi vieraita kotiin, niin että kun hääyön jälkeen on juhlapaikka siivottu niin kotona lisäksi odottaa kahden tunnin siivous/järjestelyoperaatio vieraiden jäljiltä. EI NÄIN!

Link to comment
Share on other sites

Minä vaihtaisin studiokuvat ottanutta valokuvaajaa.

En ole vielä koeveoksia nähnyt ja uskon, että siellä on hienoja, onnistuneita ja hyviä uvia, joista on vaikea valita kahta parasta. Kuitenkin väittäisin, että olisimme saaneet enemmän "itsemme näköisiä" kuvia, jos olisimme menneet minnun rippi- ja lakkiaiskuvat kuvanneelle valokuvaajalle.

Juhlapaikalta onkin sitten jo paljon meidän näköisiä kuvia. Kaikki "tarpeelliset" kuvatkin saatiin otettua.

Muokattu: , käyttäjä: Leleth
Link to comment
Share on other sites

Ois ehdottomasti pitäny heti hääjärjestelyjen alkuvaiheissa miettiä tarkasti minkä verran kaasot ja bestman sekä myöskin sulhanen osallistuu häiden järkkäämiseen. Töiden delegoiminenkin oli yllättävän vaikeeta! Paremmalla suunnittelulla ehkä ei ois tullu sellasta tunnetta, että stressaan yksin kaikista hääkiireistä (sulhanen sanoi joka väliin että ei hätää, kaikki järjestyy, vaikka pitopalvelultakaan ei saatu lopullista menua ku vasta pari päivää ennen häitä).

Harmittaa etten ehtiny järkkäillä kimpun kuivaamista tauluksi. Ois pitäny selvittää paljon aikaisemmin mistä kukkakaupasta saa kimpun, joka varmasti kestää kuivaukseen saakka. Sain aivan upean kimpun, mutta floristi sanoi ettei tiedä morsiuskimpputauluista eikä siis osannut luvata kestääkö kimppu häiden jälkeen, kun se sidottiin jo pari päivää aikaisemmin kuvausta varten.

Olisin ottanut enemmän yhteiskuvia. Sateen takia kuvat otettiin kiireellä ja niitä saatiin paljon vähemmän kun oisin halunnu.

Link to comment
Share on other sites

En olisi saanut murehtia liikaa sitä miten kaikki onnistuu vaan olisin voinut relata jo aiemmin enkä vasta klo 24, kun otti hieman enemmän vettä väkevämpää ;) Oon lohduttautunut sillä ajatuksella, etten höyrynnyt pää kolmantena jalkana ympäri juhlapaikkaa vaan luotin bestmaneihin & kaasoon ja mietin asioita mielessäni...

Tuo nyt oli kuitenkin pikku juttu, koska päivä oli muuten aivan täydellinen <3

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

-Mä olisin hengaillut enemmän mun hääpuku päällä etukäteen, kävellyt sen kanssa ympäri asuntoa ja katsonut sitä peilistä. Äidin asunnossa jossa puettiin, on vaan tosi pieni peili, enkä etukäteen sovittanut mekkoa kuin pari kertaa! Mulla oli varsinkin kirkossa todella epävarma olo mekon kanssa, tuntui että se valuu ja on liian iso, vaikka puku oli aivan täydellinen! Päivän mittaan opin kulkemaan puvun kanssa ja paljon kehuja sain siitä, ja viimeistään kun näin kuvia se hääpäivästä, olin aivan rakastunut pukuuni!

-Olisi pitänyt keskustella enemmän bm:n kanssa, joka toimi seremoniamestarina. Itse stressasin kokoajan sitä, että hei kohta pitäisi saada bändi lavalle mutta bm huitelee jossain jne..

-Meidän vhkiminen olis voinut ihan hyvin alkaa jo tuntia aiemmin. Mun sisko joutui lähtemään jo klo 18, eikä näinollen kerennyt edes yhteiskuviin. Kuvauksen olisi voinut miettiä myös tarkemmin, mitkä kokoonpanot jne.

-Hääkuvaaja. Mun valokuvaaja-ystävä oli meillä hääkuvaajana. Meidän piti palaveerata hänen kanssaan ennen häitä, mutta hän ei "kerennyt". Meillä oli ajatuksena,että hän kuvaa myös jatkopaikalla yleistä meininkiä, mutta hän siis vain otti meidän viralliset hääkuvat eikä sen jälkeen koskenut kameraan :( Kamala väärinymmärrys.

Kaiken tämän valituksen jälkeen, oli aivan ihanat juhlat, kommelluksia sattui mutta ne kuuluu elämään ja lämmöllä muistelemme hääpäiväämme. :gpari::-X

Link to comment
Share on other sites

olisin ottanut kolmannen kaason. joka olisi sitten innostunut järkkäämään jopa minulle polttarit yms.

itse tein 99% pohjatyöstä, mikä otti kovasti voimille ennen häitä.

olisin ottanut muutaman rentouttavan huikan ennen vihkimistä, olin tosi jännittynyt kuvissakin :D

olisin myös sitonut kauniin pannan paremmin päähän, koska tuuli niin paljon, että ulkona oli pakko ottaa panta pois, ettei tuuli vie mennessään..

olisin myös suunnitellut aamun aikataulun paremmin, olisin kerennyt mennä yhdessä hakemaan kukkapuskani anopin kanssa --> anoppi kävi itse hakemassa ja kukkakaupan täti suoraan v****li anopilleni, että kukat täytyy tilata monta viikkoa etukäteen. olisin saanut paineita purettua ja tietäisin mikä kukkakauppa oli kyseessä --> kukaan edes puolitutuistani ei tulisi IKINÄ enää käyttämään kyseisen putiikin palveluita, saati edes vastaanottaisi kukkia!

toki olisin toivonut että toinen isosiskoni olisi ollut enenmmän lääkehuuruissaan, ärsytti vähän kuunnella (TAAS KERRAN) sen snobin ininöitä. onneksi oli tosi hauskat juhlat muuten, nuo muutamat pikkujutut olisi vain kaivannut parempaa suunnittelua..

Link to comment
Share on other sites

Vaihtaisin häävalokuvaajaa ja pitopalvelua. Niitä kyllä kehuttiin näillä sivuistoilla, mutta ei olisi pitänyt uskoa... Eli ei mitenkään etukäteen aavistettavissa että eivät olisikaan olleet meille ne parhaimmat...

Ottaisin studiokuvauksen lisäksi/sijaan ulkona kuvauksen. Nyt meillä ei ole yhtään hyvää kuvaa meistä ulkona, vieraat kun eivät oikein käyttäneet kameroitaan. Kaasollakin vaivaiset 10 kuvaa koko häistä, vaikka sanoin että ota paaaaljon kuvia!

Kutsuisin vähemmän vieraita, pelkästään vanhemmat ja sisarukset perheineen. Meillä oli 40 vierasta, mulle olisi piisannut vähempikin.

Ehkä aika kultaa muistot ja harmitukset unohtuvat ja joskus voi miettiä häitä ihanana päivänä :gpari:

Link to comment
Share on other sites

Tämä onkin sitten vähän vaikeampi juttu.

Toisaalta, nyt kaksi viikkoa jälkeenpäin, olisin halunnut häihimme:

- paljon enemmän vieraita - nyt paikalla oli molempien perheet ja isovanhemmat, pappi ja molempien kummisetä plus minun kummini vaimo ja miehen täti. Ei serkkuja, ei tätejä, ei ystäviä.

- eri kirkon. Olen vannonut pikkutytöstä asti että en mene ikinä kotikylämme kirkossa naimisiin, koska neljänkymmenen kilometrin päässä on niin kamalan paljon kauniimpi ja se kuuluu sitäpaitsi saman seurakunnan piiriin eli kustannuksienkaan osalta sillä ei olisi ollut mitään väliä.

- uuden puvun. Nyt menin yo-puvussani naimisiin (minulla oli siis saamelaisten kansallispuku) ja se harmitti hieman, koska olisin halunnut hääpuvusta erilaisen kuin yo-puku on, ja olisin halunnut hääpuvun olevan juuri sitä päivää varten teetetyn.

- vähän erilaisen ruokalistan. Ruoka oli todella hyvää kyllä, mutta alunperin suunnitelmissa oli jotain aivan muuta.

- ammattivalokuvaajan - nyt esim. ne virallisetkin hääkuvat ovat huonoja. Onneksi kirkon pihalta on muutama todella hyvä kuva, joten niistä jokin on sitten hääkuvamme, eli sinänsä ei kuitenkaan harmita.

- eri juhlapaikan. Tai no sen mikä alunperin oli suunnitelmissa, se oli täydellinen, joten tuo kakkosratkaisu kyllä harmitti.

- HÄÄVALSSIN. Voi, tämä harmittaa varmaan kaikkein eniten.

No, toisaalta sitten, kaikki nuo edellämainitut asiat peruuntuivat vain sen vuoksi, että sulhasen äiti oli todella vaikeasti sairas (nukkui pois pikkuisen reilu viikko häiden jälkeen) ja päätimme saada hänet häihimme hinnalla millä hyvänsä. Se hinta oli sitten se, että siirsimme häitä puolitoista kuukautta lähemmäs ja se, etten saanut unelmieni hääjuhlaa vaikka se oli valmiiksi suunniteltu.

Varsinaisesti ei siis harmita, koska minullekin hyvin rakas anoppi pääsi juhliimme ja me saimme toisemme. Kuitenkin sitten vähän harmittaa.

Suunnitelmissa on kuitenkin sitten jossain vaiheessa pitää ne isot juhlat, ehkä 1-vuotishääpäiväjuhlat, tai jonain muuna ajankohtana peruuntuneet hääjuhlat.

Link to comment
Share on other sites

Häät olivat ihanat ja onnistuneet, joten listasta tulee lyhyt:

1) Olisin tehnyt hääaamun aikataulusta vähän väljemmän, jotta aikaa pukeutumiseen olisi jäänyt enemmän.

2) Olisin määritellyt tarkemmin, mitä kukkia haluan juhlapaikan asetelmiin

3) Olisin yrittänyt viettää vähän enemmän aikaa tuoreen mieheni kanssa myös juhlassa (kiertelimme aika paljon erikseen juttelemassa vieraiden kanssa, mikä sinänsä oli sekin tärkeää, mutta aikaa oli niin vähän!)

4) Olisin ottanut keinolla millä tahansa lomaa ainakin vielä maanantaiksi häiden jälkeen (väsytti!)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Melkein voisi kysyä, mitä tekisin samallatavalla... Valitsisin varmaan erilaisen puvun, siirtäisin hääpäivää niin, että suunnittelulle jäisi riittävästä aikaa, valitsisin toisen kampaajan ja meikkaajan tai tekisin homman itse, toisen kuvaajan... Sanoisin tarjoilijoille, etteivät täyttäisi lasejamme koko ajan, olisi ollut kiva olla selvä, eikä potea hääaamuna krapulaa -tulin huomaamattani juoneeksi liikaa ja alkoholi aiheuttaa minulle herkästi migreenikohtauksen, joka on eri asia kuin krapula. Miehelleni alkoholi ei tee myös hyvää ja hääyö menikin kivasti riidellen! :girl_cray:

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Pakkaisin häämatkalle jo paria viikkoa aikaisemmin. Lähdimme häämatkalle kaksi päivää vihkimisen jälkeen, eikä silloin enää kerinnyt pakkaamaan. Olin pakannut siinä viimeisinä päivinä ennen häitä, kun muutakin kiirettä oli suunnattomasti. Muutama tavara unohtui, mutta onneksi ei mitään mitä ei olisi saanut matkaltakin ostettua. Mutta että pakottautuisin keskittymään pakkaamiseen, vaikka se kovin hankalaa häähumun keskellä onkin.

Link to comment
Share on other sites

En varmaan muuttaisi yhtään mitään, häät olivat todella onnistuneet!

Ehkä sen, että olisin tehnyt koristelujen eteen enemmän ja aikaisemmin, nyt rakas kaasoni hoiti homman lähes kokonaan... (tosin koristeluun ei meillä turhia panostettu muutenkaan)

Kuvia en ole vielä nähnyt, häistä vasta 2 viikkoa, mutta vieraiden ottamat kuvat ainakin ovat olleet hauskoja.

Ehkä olisi pitänyt juoda vähemmän, suht vähäinen syöminen jännitys osaltaan johtivat siihen että morsian oli melko humalassa. Hääyön vietto jäi sen takia aamuun, jolloin oli kyllä myös melkoinen krapula ja vapina. Toisaalta häissä oli kyllä huippuhauskaa ja puku ja varsinkin kengät oli kyllä sen näköisetkin illan päätteeksi :D

Ehdottomasti tärkein asia mielestäni on kutsua paljon ystäviä, hankkia kiva live-bändi, hyvät ruoat ja tarpeeksi juotavaa. Koristelut ja muut härpäkkeet on sivuseikkoja, jos juhlapaikka on viihtyisä niin kaunis kattauskin riittää jo pitkälle eikä koristeluun tarvitse tehdä ihmeitä! Kaunis puku, kampaus ja meikki saivat minut kyllä tuntemaan itseni todella kauniiksi, jolloin juhlatunnelma oli täydellinen.

Oli onnistunut idea järjestää häät syyskuun alussa, ilma oli viileä muttei kylmä, miehetkään ei hikoilleet puvuissaan. Illalla oli tunnelmallista juhlia kynttilöiden palaessa ja ulkotulien roihutessa. Ulkona oli valaistuksena myös myrskylyhtyjä :)

Ei kannata stressata yksityiskohdista, vaan nauttia illasta. Se kuluu uskomattoman nopeasti! Tuskin maltoin istua juuri lainkaan, kun piti kiertää juttelemassa kaikkien kanssa ja tanssia. Kannattaa käyttää rakkopuikkoa, vaikka oli upouudet kengät, jotka hieman puristi, niin ei tullut mitään hiertymiä koko illan aikana!

siinäpä niitä vinkkejä :)

Link to comment
Share on other sites

Vaikka olenkin hyvin kriittinen ihminen, niin häistämme en löytänyt kovin montaa asiaa, mitkä tekisin/tekisimme eri tavalla. Hyvä suunnittelu ja selkeät, kirjalliset ohjeet eri tahoille ennaltaehkäisivät monet flopit. Mutta toki aina joitain epäkohtia on ja tässä muutamia mieleentulleita:

- videokuvaajan vielä parempi ohjeistus (amatööri ensikertalainen pitää ohjeistaa kuin 7-vuotias)

- turha kiirehtiminen pois vihkijän eteen mentäessä ja sormusten vaihdossa, hitaasti käveleminen on yllättävän vaikeaa

- olisi pitänyt ottaa vielä enemmän potrettikuvia, kun aikaa kerran oli ja miljöö oli aivan upea

- huulipunaa ja puuteria olisi ollut hyvä lisätä illan aikana

- olisi voinut vihkimisen aikana vähän hymyilläkin :flirt:

Mutta kaiken kaikkiaan nämä ovat tosi pieniä asioita :girl_smile:.

Link to comment
Share on other sites

  • 5 months later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...