Ei

Miten nim(i)en päättäminen eteni/on edennyt?

156 posts in this topic

Onpa harmillista, että niin moni on joutunut vaihtamaan sukunimensä miehen painostuksesta :/ Tuntuu oudolta, että vielä nykyäänkin nainen on se, jonka täytyy aina taipua ja vielä itselleen näin tärkeässä asiassa.

 

Oma sukunimeni on siellä top 10 joukossa mutta niin on miehenkin. Sukunimen vaihtaminen ei tunnu aiheuttavan miehessä suuria tunteita. Oma sukunimeni ei ole erityisen kaunis vaan hyvin tavallinen, mutta miehen sukunimestä en pidä, joten siihen en ainakaan vaihda. Olisi ihanaa keksiä joku oma nimi, suvuissamme ei ole mitään järin erikoisia nimiä. Sukunimen päättäminen tulee kyllä olemaan yksi vaikeimmista asioista naimisiinmenossa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en nuorempana tykännyt omasta sukunimestäni (tosin ehkä iän myötä olen tullut siihen tulokseen, että ihan cool se on). Ajattelin sitten aina, että jos miehen sukunimi on hyvä, otan sen, jos mies taas on esim. Nännimäinen, Sikanen tai Jortikka (anteeksi vaan, jos foorumilla roikkuu tuon nimisiä ihmisiä, mutta en pidä niitä henk. koht. oikein esteettisinä), niin sitten uusi, yhteinen sukunimi (mihin minulla oli omasta mielestäni ihan hyvä ehdotelma).

 

No, tulevan aviomieheni sukunimi ei läpäissyt seulaa (ei mikään edellämainituista nyt kuitenkaan), ja hänkin oli joskus ajatellut vaihtavansa nimeänsä, joten molempia tyydyttävä ratkaisu oli miehen isän sukunimi, joka on sopivan eeppinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen 90% varma että otan tulevan mieheni nimen. Oma sukunimeni on perinteinen ja tylsähkö suomalainen sukinimi. Olen suomenruotsalainen ja jos minulla olisi äitini sukunimi, pitäisin omani tai ottaisin yhdysnimen. Äitini sukunimeä ei kanna kuin jokunen kymmenen, isäni sukunimellä löytyy se 1000 sukuhaaraa. Tulevan mieheni nimi on suomalainen, mutta kuitenkin harvinainen, olisikohan 50 yhteensä tällä nimellä, joista tunnen puolet. Ja jos muistan oikein taitaa peräti olla suojeltu?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä pidän oman nimeni. Tai ainakin tällä hetkellä kovasti siltä tuntuu. Nimi ei ole äärimmäisen harvinainen, mutta ei kaikkein yleisimmästäkään päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulevan mieheni nimi on suomalainen, mutta kuitenkin harvinainen, olisikohan 50 yhteensä tällä nimellä, joista tunnen puolet. Ja jos muistan oikein taitaa peräti olla suojeltu?

 

Kaikki sukunimethän nauttivat nykyään samanlaista lain suojaa, joten sillä ei ole merkitystä, onko jokin nimi ollut aiemmin suojattu vai ei. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollut alusta asti selvää että otan miehen nimen. : ) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina ajatellut, että otan/pidän sen sukunimen, josta itse pidän enemmän. Sulhoni sukunimestä en liiemmin välitä, joten ilmoitin hänelle aika suhteemme alkuvaiheessa, että jos hän kaipaa perheelle yhteistä nimeä, niin hän joutuu sitten vaihtamaan. Hän siihen totesi, ettei ole mikään ongelma, kun ei ole sukunimeensä (isäpuolen sukunimi) erityisen kiintynyt ja oli muutenkin suunnitellut vaihtavansa äitinsä tyttönimeen jossain välissä, jos ei esim. avioliittoa ilmaannu. Mutta meillä siis kävi sukunimiasianeuvottelut kivuttomasti ja mies on jo hyvin tottunut ajatukseen tulevasta sukunimestään. Tietysti meillä kävi mielessä sellainenkin, että olisi voitu etsiä kummankin suvun nimistä mahdollista uutta yhteistä sukunimeä, mutta kätevämpää on tehdä näin. En valita. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen toiveesta olen päätynyt ottamaan hänen nimensä. Toisaalta olisin halunnut pitää oman nimeni, koska koen sen tavallaan osaksi omaa identiteettiäni. Jostain syystä tuntuu, että nimen vaihtamisen myötä muutun eri ihmiseksi, vaikka eihän se niin ole. Toisaalta haluan kuitenkin, että perheellä on yhteinen sukunimi, ja koska mies ei suostu vaihtamaan omaansa, on minun vaihdettava omani. Uskon, että uuteen nimeen kyllä tottuu nopeasti, mutta nimenvaihdos tuntuu nyt jo etukäteen silti jotenkin haikealta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uh, päivä on päätetty ja nimi pitäisi päättää... mies pitää varmasti omansa ja haluaisin yhteisen nimen. Oma sukunimeni on niin lyhyt ja yksinkertainen, että jokainen ulkomaalainen on sen selvästi sanomalla saanut kerralla oikein eikä sitä ole ikinä kirjoitettu väärin missään. Miehen sukunimi taas on sellainen suomalaiskansallinen ihanuus, että sitä ei ei-suomalainen saa edes äännettyä saati sitten kirjoitettua. Tällä on väliä siksi, että olen yrittäjä ja lähes kaikki asiakkaat ovat ulkkareita.

 

Kummankaan suvun kanssa ei tiiviisti seurustella joten sikäli ei väliä. Oma nimeni ei myöskään ole mikään suvun vanha nimi vaan ei niin kauan sitten vaihdettu ja hyvin yleinenkin.

 

Sinänsä tykkäisin saada vähän muutosta ja uusia tuulia elämään, vihkiminen ei sinänsä meidän pitkää avoliittoa käytännössä muuta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melko selvästi se eteni. Ilmotin miehelle, että sinun sukunimeä en ota, vaikka kuinka mentäisiin naimisiin ja kysäisin, että tuleeko asiasta ongelma? Ei kuulemma tule. Enemmän se tuntuu olevan ongelma meidän lapsille, joilla on isänsä sukunimi. He haluaisivat, että äidistäkin tulee saman niminen. Ei tule. Nimenvaihtorumbaan en lähde.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä ilmoitin sulholle että otan hänen nimensä sitten, eikä vastaväitteitä kuulunut. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä väännetään juuri tästä nimiasiasta. Minä haluaisin, että mies ottaa minun ja hän haluaisi että otan hänen. Oma sukunimeni on harvinainen ja erikoinen, jolla on historiallista perimää joten en haluasi luopua tästä. Tykkään kun ihmiset pyytävät toistamaan ja kysyvät mistä tällainen nimi on peräisin :) Eipä silti, miehenkään nimi ei ole ihan perus Korhonen. Lisäksi meillä on jo yksi lapsi, jolla on minun sukunimeni niin tuntuu, että olisi helpompaa kun mies vaihtaisi samaksi kuin meillä kahdella jo on. Koen kuitenkin hyvin tärkeäksi, että koko perheellä (myös tulevilla lapsilla) olisi sama sukunimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuonne toiseen ketjuun jo ehdin kirjoittaa, että molemmat pitää oman nimensä. Kerroin nimittäin asiasta miehelle ja ei silloin ainakaan ollut sitä vastaan. Nyt tuli sitten mutkia matkaan. Nyt kun annoin miehelle allekirjoitettavaksi sen maistraatin lappusen, jossa ilmoitetaan miehen ja naisen sukunimet vihkimisen jälkeen, se alkoikin vängätä että mun pitää vaihtaa nimeä  :girl_impossible:

 

Härregyyd jos olisin jättänyt sen lapun täyttämisen vasta vihkipäivälle, siinä olisi varmaan vihkiminen siirtynyt... Perustelee, että jos tulee lapsia, niin olisi sama nimi. Itse herra ei voi vaihtaa nimeä tai ottaa kaksoinimeä, koska oma nimi on kuulemma mukava, kun on niin lyhyt ja aakkosten alkupäässä. Ei kuulemma kelpaa että lupaan vaihtaa nimen sitten jos lapsia siunaantuu, sanoo syyksi että "et vaihda sitten kuitenkaan". Argh!  :skilletgirl:

 

Nyt ollaan pattitilanteessa, onhan tässä 2,5vk vielä aikaa miettiä. Kaksoisnimeä olen miettinyt, mutta mitenköhän hankala pn käytössä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ollut pitkään varma siitä, että pitäisin oman nimeni, sillä se on erittäin harvinainen enkä haluisi "jättää" sitä. Toisaalta kaikkein mieluisin vaihtoehto olisi kehitellä meille ihan oma sukunimi tai ottaa jommankumman suvusta jokin vanha nimi, mistä olemmekin jonkin verran puhuneet. En kuitenkaan tiedä, olisimmeko käytännössä siihen ryhtymässä...

 

Pikkuhiljaa olen kyllä alkanut miehenkin sukunimestä oman nimeni perässä tykätä, kun olen sitä hetken aikaa maistellut. En kuitenkaan ottaisi mieheni sukunimeä vain siksi, että se on se perinteinen tapa - ehkä jos nyt oikeasti alan siihen kasvaa, niin voin sitä vaihtoehtoa harkita. Itse en tosin häntä osaisi minun sukunimeni kanssa kuvitella, vaikka olisihan se ihana yllätys, jos hän yhtäkkiä sen haluaisi ottaa. Minusta tuntuu, ettemme kumpikaan odota toisiltamme tämän asian kanssa mitään sen kummempaa, joten päätöksen pitää lähteä ihan omasta itsestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toiseen ketjuun jo aiheesta kirjoittelinkin, mutta vastataan nyt tännekin... Meillä on siis molemmilla kauniit ja harvinaiset sukunimet (86 ja 43 kpl). Miehellä on ensimmäisestä liitostaan kaksi lasta omalla nimellään, eikä varmaan koskaan ole ollut varteenotettava vaihtoehto, että hän vaihtaisi nimeään, eikä siitä oikein edes keskusteltu. Itse olen sitten arponut kahden välillä, ja jos miehellä ei olisi ollut asiaan mielipidettä, olisin varmaan lopulta heittänyt kolikkoa maistraatissa. Hän esitti siis vienon toiveen, että olisi mukavaa olla kanssani saman niminen. Tämä oli yksi syy, jonka takia päädyin vaihtamaan nimeni. Toinen on käytännöllisyys. Oma nimeni on sinänsä kätevä, että siinä ei ole ääkkösiä, ei tarvitse paljon pohtia hotellihuoneita tai lentolippuja varatessa, mutta toisaalta, nyt etu- ja sukunimessäni on yhteensä 11 kirjainta, josta vain kolme on konsonantteja. Vaikka sanon nimeni tarkoituksella hitaasti esitellesäni itseäni, se menee ihmisiltä yleensä ohi, ja joudun tavaamaan sitä, tai sitten huomaan jäkeenpäin, että kuulija on lisännyt nimeeni kuviteltuja konsonantteja (tyyliin Aunola -> Paunola, Taunola, Launola.. vaikka nimeni ei Aunola siis ole) Miehen nimi on pidempi, ja tuntuu sopivan suomalaiseen mielenmaisemaan paremmin, sitä ei joudu tavailemaan (tämä taas on samaa tyyliä kuin nämä -vuori, -lehto, -mäki, -niemi yms. loppuiset). Mutta siinä taas on ääkkösiä, mikä vaikuttaa reissatessa. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että vähemmän aikaa vietetään reissuissa kuin kotimaassa, joten enemmän vietän aikaa nimeäni tavaten nyt kuin tulevaisuudessa :D Lisäksi, vaikka kumpikin nimi on harvinainen, ei nimien jatkuminen ole meidän valinnoistamme kiinni, vaan kumpikin nimi tulee kyllä jatkumaan ainakin vielä meistä seuraavan sukupolven.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle on ollut lapsesta asti selvää, että otan miehen nimen. Paitsi jos se on jotain ylitsepääsemättömän hirveää :D Niin ei onneksi ole. Asiasta ei sinänsä ole edes keskusteltu, sulhanen on kauan ennen kihlautumista tiennyt kantani nimiasiaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle on ollut lapsesta asti selvää, että otan miehen nimen. Paitsi jos se on jotain ylitsepääsemättömän hirveää :D Niin ei onneksi ole. Asiasta ei sinänsä ole edes keskusteltu, sulhanen on kauan ennen kihlautumista tiennyt kantani nimiasiaan. 

 

Sama juttu! Lapsesta asti olen ajatellut ottavani puolison sukunimen naimisiin mennessä. Meillä myös kauan ennen kihlautumista oli selvää, että naimisiin mentäessä ottaisin puolisoni sukunimen. Mies kysyikin minulta miksi haluan hänen sukunimensä (ihan asiallinen nimi siis ;)) perustelin valintaani mm. sillä, että tyttönimeni on kovin pitkä. Mieheni sukunimi on puolet lyhyempi ja hieman harvinaisempi. Etunimi+sukunimi-kaimoja ei ole kummankaan sukunimen kanssa. Koen myös olevani siinä määrin konservatiivinen, että haluaisin miehen sukunimen.  :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Minulle on ollut lapsesta asti selvää, että otan miehen nimen. Paitsi jos se on jotain ylitsepääsemättömän hirveää :D Niin ei onneksi ole. Asiasta ei sinänsä ole edes keskusteltu, sulhanen on kauan ennen kihlautumista tiennyt kantani nimiasiaan. 

 

Sama juttu! Lapsesta asti olen ajatellut ottavani puolison sukunimen naimisiin mennessä. Meillä myös kauan ennen kihlautumista oli selvää, että naimisiin mentäessä ottaisin puolisoni sukunimen. Mies kysyikin minulta miksi haluan hänen sukunimensä (ihan asiallinen nimi siis ;)) perustelin valintaani mm. sillä, että tyttönimeni on kovin pitkä. Mieheni sukunimi on puolet lyhyempi ja hieman harvinaisempi. Etunimi+sukunimi-kaimoja ei ole kummankaan sukunimen kanssa. Koen myös olevani siinä määrin konservatiivinen, että haluaisin miehen sukunimen.  :blush:

 

 

Minullakin tyttönimi on pitkä, ja etunimi myös! Ja sulhon sukunimi on siis lyhyempi ja minun sukunimeäni harvinaisempi :D Tämän lisäksi minullakaan ei ole etunimi+sukunimi -kaimoja, ei nyt eikä varmasti tulevaisuudessakaan! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla taas on se tilanne, että olen lapsesta asti ollut sitä mieltä, etten ikinä vaihda sukunimeäni :D Ja edelleen tämä ajatus on päällimmäisenä, vaikka häihin on enää 6 kk. Kuitenkin yhdistelmänimi on alkanut kiinnostamaan. Ennen kun asiasta aloimme puhumaan, mieheni kertoi ajatelleensa että pitäisin ehdottomasti oman nimeni. Mietin yhdistelmää keskenäni muutaman kuukauden ja kysyin sitten, mitä mieltä hän siitä olisi. Kovin oli otettu ja kertoi, että se olisi hänelle kunnia-asia. :girl_in_love:  Se vahvisti sitä, että todennäköisesti yhdistelmällä mennään. Vielä en ole alkanut harjoittelemaan uutta allekirjoitusta enkä montaa kertaa ääneen lausunutkaan, kun kuulostaa niin sairaan oudolle! :D Vaikka siis sopivat kyllä yhteen, kaksi lyhyttä ja tavallista nimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen 90-prosenttisen varma, että pidän oman nimeni. Olen ollut aiemmin naimisissa ja kun sain tyttönimeni takaisin, tunsin aivan valtavaa helpotusta. Olin jotenkin oma itseni taas. Olen jo niin monta vuotta ollut tämän niminen, että en tahtoisi taas opetella uutta identiteettiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla oli vaikea päätös päättää, minkä niminen minusta tulee. Kävin kamppailua pääni sisällä kauan aikaa.

Päädyin ottamaan miehen sukunimen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen ilmoittanut jo vuosi tai kaksi sitten, että vaihdan sukunimeni kun uusin passini. Passi pitää uusia ensi kesänä ja jos tuolloin ei olla naimisissa, otan mummoni äidin tyttönimen ja sillä sitten olen. Nyt kävi kuitenkin niin, että mennään ensi vuoden heinäkuussa naimisiin, joten oli avattava uusi sukunimi-keskustelu. Mies tietää, etten aio ottaa hänen sukunimeään ja se on hänelle ok. Nyt mietinnässä täysin uusi sukunimi, joka alkaisi samalla tavulla kuin miehen nykyinen. Jos uusi sukunimi ei mene nimilautakunnassa (vai mikä se on?) läpi, mies pitää omansa ja minä otan sen, mitä alkujaan suunnittelinkin. Mies oli aluksi aika nihkeä vaihtamaan sukunimeä, mutta nyt kyseli jo, koska laitetaan hakemus menemään. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 2.5.2016 at 01.32, Jennakoo said:

Olen 90-prosenttisen varma, että pidän oman nimeni. Olen ollut aiemmin naimisissa ja kun sain tyttönimeni takaisin, tunsin aivan valtavaa helpotusta. Olin jotenkin oma itseni taas. Olen jo niin monta vuotta ollut tämän niminen, että en tahtoisi taas opetella uutta identiteettiä.

Pohdin ihan samaa. Olin niin pitkään toisella nimellä, että tyttönimeen totuttelu on vienyt aikaa. Kuinka nopeasti tottuisin taas uuteen nimeen? Toisaalta, jos kuulen miehen sukunimen jossain, käännyn automaattisesti katsomaan, joten vaihto saattaisi olla kivuton :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen monen muun täällä kirjoitelleen kanssa aina ajatellut, että otan mieheni sukunimen, ellei se ole aivan kamala (kaksimielinen tms.). Olen kai sitten jotenkin vanhanaikainen ja perinteistä tykkäävä :D Ei sillä, etten pitäisi siitä, että nykyään on monia vaihtoehtoja sukunimien suhteen - jokaiselle varmaan löytyy oma tyyli :) Yhteinen sukunimi miehen kanssa tuntuu yhdistävän meidät yhdeksi perheeksi, vaikka tiedän, että ei nimi perhettä tee. Mä en ole innostunut myöskään yhdistelmänimestä.

Mun sukunimi on hyvin yleinen Suomessa, ja se on yksi syy, että olen ollut innokas vaihtamaan nimen vähemmän yleiseen. Noh, mieheni on ulkomaalainen, eli mun sukunimi vaihtuu oikein kunnolla eksoottiseksi. Mieheni nimi voi olla vähän hankala suomalaisille ääntää, mutta se ei ole silti mikään "5 konsonanttia peräkkäin" -tyylinen nimi. Toisaalta kukaan mun miehen sukulaisista ja maanmiehistä ei osaa ääntää tai kirjoittaa mun nimeä oikein, vaikka se on suomalaisesta näkökulmasta ihan helppo. Eli reilu peli ;) Meistä molemmista yhdistelmä mun suomalainen etunimi + ulkomaalainen sukunimi kuulostaa paremmalta kuin miehen ulkomaalainen etunimi + suomalainen sukunimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämäkin asia pitäisi nyt sitten saada selvitettyä. Molemmilla on sellaiset ei-nyt-niin-yleiset sukunimet, mutta omani on paljon lyhyempi ja pehmeämpi. Etunimeni on pitkä ja kova, joten sukunimeni sopii sen kanssa. Miehen sukunimi taas on pitkä ja etunimeni tapaan kova, joten jos ottaisin sen, olisi nimeni typerän pitkä eikä kuulostaisi hyvältä. Olen kyllä aina ajatellut, että haluaisin saman sukunimen mieheni kanssa, mutta ellei nyt keksitä kokonaan uutta yhteistä sukunimeä niin voi olla, että molemmat vaan pitää omansa. Se on harmillista, sillä itse kyllä haluaisin oveen vaan yhden nimen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now