Miten selvisit jännityksestä?

[johku_]

Nyt en ainakaan äkkiä löytänyt samanlaista ketjua, mutta joku voi sitten siirtää jos tälläinen ketju jo olemassa on, kiitos

Olen itse todella kova jännittämään kaikkea uutta, ja joskus ihan mitä vain. Tietenkin, olen vielä vatsalla jännittäjä (olen siis varma etten saa ainakaan syötyä mitään aamulla, juominenkin voi tehdä tiukkaa)... Nyt mietityttää kovasti, että miten selviydyn hääpäivän aamusta, kirkkoon kävelystä.. juhlapaikalla jännitys alkaa (ehkä?toivottavasti?!) jo laskea, mutta myös juhlasta?

Onko täällä jo rouviintuneita, jotka ovat kamalia jännittäjiä? Kertokaa kiltit vinkkejä asiaan? Miten "kestitte" sen?? Rohkaisuryyppy? Miten saan hermoni kuriin etten oksentele ja vaikka pyörry ?

Ps. Onnea kaikki te jotka siitä selvisitte

[Cranberry]

No, mulla on häät vasta edessä, mutta olen jo harkinnut valeriaanaa ja Imodiumia, vaikka kumpakaan en ole koskaan vielä kokeillut. Nukun siis luultavasti todella huonosti edellisen yön ja lisäksi jännitän vatsalla, jes. Jos päädyn noihin niin pitää tietty testata etukäteen.

[martsu79]

Minäkin tulen jännitämään molempia tilaisuuksia kovasti. En tiedä vielä, millä konsteilla saisin lievennettyä jännittyneisyyttä, mutta kai ne menee omalla painollaan?

[Taimiska]

Jännitys alkoi vasta siinä vaiheessa kun tukka ja meikki oli tehtynä ja odottelin että kaaso saa itsensä valmiiksi. Hetken oli jo tosi kurja olo, mutta jännitys unohtui, kun eksyttiin matkalla hotellista kirkolle ja jouduttiin selvittelemään oikeaa reittiä Sen jälkeen ei enää ehtinytkään jännittää!

[Raakasilkki]

Edellisenä yönä tuli tosiaan nukuttua hiema tavallista vähemmän, mutta kuitenkin kohtuullisesti (n.6 tuntia). Aamun ja päivän aikana ei kovinkaan paljoa jännittänyt, kun oli kaikennäköistä tekemistä (meikki, kampaus, valokuvaus...) Vasta siinä kirkon ovien takana, kun odottelimme, että häämarssi alkaa, alkoi jalat täristä, mutta sekin meni nopeasti ohi, kun pääsimme liikkeelle. Loppu jännitys purkautui sitten vihkimisen jälkeen kun odottelimme piilossa että häävieraat pääsevät kirkosta ulos. Loppuiltana ei jännittänyt enää oikeastaan yhtää. Eli kyllä siitä hääpäivästä selviää!

[gykkis]

Toimivaksi keinoksi jännityksen poistoon osoittautui sekä minulla että miehelläni ennen vihkimistä siemaistu pieni rohkaisuryyppy. Joimme ihan pienet snapsit Jägermaisteria juuri ennen kirkkoon lähtöä. Tuo pieni annos alkoholia vei sopivasti sellaisen kestämättömän tärinäjännityksen pois, muttei kuitenkaan saanut aikaan humaltunutta oloa. En siis missään nimessä kannusta ketään raapaisemaan kunnon tukevaa känniä ennen vihkimistä, mutta sopivan pieni määrä esim. konjakkia auttaa poistamaan pahimman jännityksen. Tätä samaa keinoa käytetään myös tohtoriksi väitteleville eli juuri ennen väitöstilaisuutta eli järkeilimme sen sopivan myös häihin... Niin, ja ihan tyhjään mahaan ei tietenkään kannata mitään viinoja juoda ennen vihkimistä, vaikka miten jännittäisi...

[Jenny-Maria]

Oksentamalla koko hääpäivän. Terveisiä minut viimeistään tästä tunnistaville tutuille

[Naele]

Jännitys oli kyllä kova. Aamulla olin kiukkuinen ja jopa hieman itkuinen (huusin siskolleni itkunsekaisella äänellä, kyllä, olin hääaamuna viimeistään bridezilla! Mutta kun siskoni oli luvannut tehdä hääkampauksen ja kuitenkaan ei meinannut millään suostua aloittamaan kampauksen tekemistä ajoissa...) stressin ja jännityksen vuoksi, ja koska kaikki tuntui menevän pieleen ja tuntui, ettemme ehdi mitään, mitä pitäisi. :/ Mutta kyllä se siitä sitten! Kirkossa jännitys aiheutti sen, että emme muistaneet YHTÄÄN MITÄÄN. Emme esim. muistaneet edes polvistua alttarille mennessä (mikä vieläkin tuo nolouden punan poskille, mutta vieraat eivät kuulemma huomanneet juuri mitään tästä sekoilusta..) ja käännyimme väärässä kohdassa.

Mutta kuitenkin naimisissa ollaan onnellisesti ja vihkimisen jälkeen pystyimmekin jo rentoutumaan. Onneksi. Sitten olikin hymy tosi herkässä sekä tuoreella miehelläni että mulla.

[Jane2010]

Vatsani jännitti Istuin vessassa pari kertaa aamulla ja hermot meinas mennä ku olis ollu muutaki tekemistä   Mutta sen jälkeen ei sit jännittäny ollenkaan, pelkäsin kävelyä mut se meni oikein hienosti. Olin vaan kauhean onnellinen kokoajan et unohdin jännittää 

[dsc]

Itse nukuin yön todella huonosti ja vatsa täysin sekaisin ja pyöri. Aamulla sain leivän alas työllä ja myöhemmin aamupäivällä jo Riisi-Fruttia yhden purkin. Olisi varmaan pitänyt juoda kivennäisvettä enemmän koska muutenkin oli kuuma ja jännitys + liian vähän nestettä pistää kyllä tutisemaan

Kärsin myös muutenkin jatkuvasta närästyksestä joka lääkkeiden avulla kyllä pysyy kurissa ja jännitys kun menee aina vielä vatsaan niin siinä sitä olikin.

Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja juhla-ateria menikin jo normisti suuhun

[miguli]

Täälläkin yksi joka on kova jännittämään. En oikeastaan tiedä, mitä jännitän, mutta jännitän ihan sikana tulevia häitä! Tänään huomasin, että nyt on enää alle 20 päivää häihin ja heti mahanpohjassa riipas. Ähh, mä en tiiä miten tuun kestämään!! Tekis mieli ottaa jotain droppia, esim propraalia, mutta en tiedä miten alkoholi sopii sen kanssa. Tuskin sopii! Olen käyttänyt propraalia kerran aikaisemminkin ja mulla se vaikutti äänihuuliin niin, että ääni kuulosti räkäiseltä vaikka ei ollut. Sillon mul oli lauluesitys, mutta nyt joudun tuskin paljon puhumaan.

Toisaalta on hyvä tuntea kaikki mahdolliset tunteet, jotka häihin kuuluu :)Voi olla että loppupeleissä tukeudun vain rohkaisuryyppyyn Kunhan ei ala kasvot punottaa

[Titvi]

Paria päivää ennen häitä mut valtasi ihmeellinen rauha ja jännityksen puute. Ja minä jos kuka jännitän. Jännitän tutulle hierojalle menoakin, jos edellisestä käynnistä on useampi kuukausi. Mutta siis olo oli todella epäuskoinen kun jännitys oli niin äärimmäisen vähäistä. Ilmeisesti sittenkin taisin jännittää enemmän juhlan järjestämistä ja juhlan teknistä onnistumista, kun itse naimisiinmenoa. Kun juhlajärjestelyt alkoivat olla kohdallaan, jännityskin hiipui. Kirkossa en jännittänyt, koska tiesin että pappi vetää sen shown eikä mun tartte muuta kuin seurata ohjeita. Juhlan osuus taas oli tarkoitettukin epämuodolliseksi, niin eipä siinä sitten enää mitään jännittämistä ollutkaan.

[Cybella]

^ Samoin kävi mulla kuin Titvilläkin! Jännitän ihan himona, siis ihan paniikkihäiriöksi asti. Matkalla maistraattiin oli muutaman minuutin outo olo, mutta se meni ohi ja juhlatkin meni aivan loistavasti. En tiedä, mistä se rauhallisuus siihen tuli, ei ees pienintä paniikkikohtauksen häivää koko hääpäivänä, vaikka etukäteen jännitin kyllä, että panikoinko..

[Kaisa^]

Ai mikä jännitys? Ei mua juurikaan jännittänyt mikään, vaikka en todellakan ole mikään kylmäpäinen tyyppi. Alkoholia en nauttinut koko päivän aikana lainkaan. Ehkä jännityksen poissaoloon vaikutti se, että me käväistiin vihittävänä vain kahden todistajan kanssa (kylläkin samana päivänä kuin juhla), eli siinä ei ollut varsinaista esiintymisosuutta. Tosin en usko että mua olisi hirveästi jännittänyt siinäkään tapauksessa että vihkiminen olisi tapahtunut koko juhlaväen silmien alla, eihän siinä kuitenkaan tarvitse kuin kävellä ja seistä ja sanoa yksi sana - täysin eri asia kuin esimerkiksi vetää puolen tunnin tieteellinen esitys englanniksi parinkymmenen ulkomaalaisen professorin edessä (been there).

[Marenki]

Mä jännitin jo häitä edeltävänä perjantaina ihan sikana . Vielä hääpäivänaamuna kampaajalla mulla oli sellainen fiilis, että apua, miten mä selviän tämän jännityksen kanssa Loppuviimein meille tuli älytön kiire hotellilta kirkolle ja tultiin mestoille ihan viimeisellä minuutilla. Puff, mun suurin jännitys katosi siinä samalla. Etukäteen ajattelin, että varmaan pyörtyä kupsahdan alttarille, mutta kaikki sujui mallikkaasti. Koko vihkiminen oli niin intensiivinen tapahtuma, että ei siinä ehtinyt ajattelemaan niitä sataa vierasta siellä selän takana. Juhlissa ei jännittänyt lainkaan

Edited March 1, 2011 by Marenki

[Gadian]

Mä olen kans tosi kova jännittämään ihan silkkaan ahdistukseen asti. Joten hääpäivä meni kyllä suosista rauhoittavien voimalla, muuten ei varmaan olisi tullut yhtään mitään. Kaikista kamalinta oli aamu kun piti herätä aikaisin ja kun jännitän mahalla, niin en saanu syötyä mitään muuta kuin lasillisen mustikkakeittoa. Kampaajalla/meikissä meni monta tuntia ja koko sen ajan olisin vaan halunnu karata ovesta ulos huutaen, oli niin kamalaa yrittää istua paikallaan ja "nauttia" tilanteesta (en viihdy parturissa muutenkaan) ja kaikki koko ajan tuputti jotain syötävää puoliväkisin...

Mutta pahin oli ohi siinä vaihessa kun pääsi ulos sieltä kampaamosta ja oli jotain tekemistä, touhuttavaa ja kiirettä ja siinä vaiheessa sain jo vähän syötyäkin, niin olo rupes paranemaan. Vihkiminen ei kerinnyt jännittämään kamalasti koska oli tosi lyhyt (15 min. menee loppujen lopuksi niin nopeasti ohi!)

[Hannna87]

Noh niin, eipä siinä mitään jännittämistä ollut, tai päähäni en sitä jännitystä ainakaan päästänyt. Siellä alttarilla odotti tuttu rakas mies, jonka kanssa oikeasti halusin naimisiin. Ja kirkossa oli tasan yksi ihminen, jota en aiemmin ollut tavannut, joten ei niissä vieraissakaan ollut jännittämistä. Et kaipa tuo asia on vaan omasta pääkopasta kiinni, pitää miettiä mitä on tekemässä (menossa naimisiin ihmisen kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa oikeasti sitä), ja sit vaan jättää kutsumatta kaikki kummin kaiman serkut, joita ei tunne. Näillä pärjää. Ja mäkin jännitän yleensä ihan kamalasti aina kaikkea.

[Hedii]

Syömällä tarpeeksi ja juomalla hääpäivän aamuna pari lasillista skumppaa valmistautumisen aikana. Eipä siinä muuta tarvittu. Onneksi tiesin, että kaikki järjestelyt olivat todella hyvin hoidettu, joten sekin rauhoitti mukavasti hääpäivän aikana.

[JRP]

Me emme häitämme juhlineet kirkossa, mutta yhtälailla tuli hääpäivän aamuna jännitettyä. Allekirjoittaneella menee vatsa _aina_ sekaisin jännityksesta ja ruoka ei millään meinaa maistua. Pakko oli kuitenkin huolehtia, että joi tarpeeksi ja söi edes pikkaisen. Kun tekee edellisenä päivänä jotain pientä suolaista (nopeasti syötävää sekä hyvää) valmiiksi, niin ei tarvitse erikseen ruveta esim. mitään leipiä väsäämään. Onneksi maha pysyi sen verran aisoissa, ettei vessassa tarvinnut ravata ja suurin jännitys laukesi ajomatkalla maistraattiin. Ajettiin kaason kanssa väärästä liittymästä ja sekoiltiin liikenteessä muutenkin. Perille päästyä oli vain tyytyväinen, että ehdittiin ajoissa.

[Aamukahvi]

Kun pappi alkoi kyselemään 'tahdotko...' ehti hieman jännitys nostaa päätään, se kohta kaavasta tuntui tulevan niin nopeasti, mutta kun omaan tahtomisvuoroon ehdittiin, ei enää jännittänyt. Muuten koko päivä meni mukavassa fiiliksessä ilman jännitystä. Liekkö aamupäivän skumpalla osuutta asiaan.

[saisai]

Mä en tiedä, mistä johtu, mut mua ei jännittäny rahtuakaan koko päivänä. Aamulla varmaan autto, et kampaaja/meikkaaja oli meillä yötä ja sain olla ihan kotona ku puuhattiin ja oltiin tehty kahdesti koemeikki ja -kampaus. Sit luulen, et se vaikutti et otettii juhlapaikalla potrettikuvat ennen vihkimistä, ni näin kaikkia sulhasta, anoppia ja jopa mummua siellä. Ja kuvaaja oli ihan mieletön, sen seurassa ei voinu olla muuta ku rento Ehkä kirkossa sit autto tuttu pappi, jolla oli tosi humoristinen puhe? Voi olla, että hääjuhlassa olisin jännittäny, jos ei ois ollu tollasta bestmania, johon voi niin täysin luottaa.

No, voi olla, että rentous johtu myös samppanjalasillisesta, mene ja tiedä Jopa tapauksessa ihan ihmettelin, miten voi kirkossaki olla niin rentoa

Voisin vielä lisätä, että etukäteen jännitin häitä tosi paljon ja oon muutenki kova jännittäjä. Viiminen viikko oli tosi jännä. Mutta edellisenä iltana se jännitys katos, eikä palannu. Eikä me muuta tehty ku grillailtiin kaasojen, sulhasen ja bestmanin kanssa illalla, ku oli juhlapaikka valmiina.. Mä oon koko vuoden nähny kaikkia kamalia ja kummallisia hääpainajaisia ja näin niitä vielä häiden jälkeenki jostain kumman syystä, mutta häitä edeltävän yön nukuin ku tukki

Edited June 23, 2011 by saisai

[Guest taskurotta]

Ei jännittänyt tippaakaan. Olin onnellinen, rauhallinen ja mulla oli vapautuneen levollinen olo. Kaasot ihmetteli moneen kertaan, että miten muija voi olla noin iisi, vaikka he molemmat puri huulensa sisäpuolelta rikki siinä jännityksessään.

[Chianti]

Eniten jännitti ennen kirkkoa. Juuri ennen kuin ovet avautuivat jännitys oli kovimmillaan. Se kuitenkin laukesi heti kun alkumarssi lähti soimaan ja siitä eteenpäin päivä olikin ihan mahtava ja stressitön (vaikka stressasin sitten siten etten saanut ruokaa alas, mutta en tuntenut itseäni enää jännittyneeksi).

[kirahvi555]

Keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja luottaa siihen että kaikki menee hyvin. Ja jos ei mene, niin ei se mitään. Ihmeen tyyni olo oli, vaikka ennen häitä pari kertaa jännitti tosi kovasti.

[Tiija]

Olipas jotenkin helpottavaa lukea teidän kokemuksia.. 

olen menossa alle kahden viikon kuluttua naimisiin, ja kärsin kovasta jännittämisestä, sekä aika ajoin paniikkihäiriön aiheuttamista kohtauksista, niistä joissa sydän hakkaa, oksettaa, palelee, tärisyttää, huimaa.. huh! luonnollisesti nyt jännitän ihan hirveesti etukäteen, että mitäs jos kirkossa mulle tuleekin tuollainen kohtaus? enhän mä nyt voi pyörtyä tai lähtee pois kesken vihkimisen.. apua.. kaikenlaisia ajatuksia risteilee päässä ja ärsyttävintä on se, että kuitenkin samaan aikaan ajattelen että "nyt lopeta, älä nyt ainakaan etukäteen ajattele tuommosia" koska realistista on myös se että sellaista kohtausta ei välttämättä tule ollenkaan, ja sit oon ns. "turhaan" stressannut sitä etukäteen..

oli helpottavaa lukea monesta kommentista se että vaikka normaalisti on kova jännittäjä niin jostain kumman syystä vihkimisessä olikin ihmeellinen rauha eikä jännittänyt yhtään.. minäkin haluaisin tuollai tapahtuvan jos sitä jotenkin pääsis sen jännittämisen yläpuolelle ja se kääntyiskin jostain kumman syystä ihan päälaelleen ja olisikin täysin rauhallinen..

tiedän kaikki faktat ja järjellä osaan ajatella nämä mitä kaikki sanoo: "siellähän on vaan tuttuja, sehän kestää vaan 20minuuttia, mitä siellä nyt on jännitettävää, sun rakastama mies seisoo sun vieressä" joo, totta kaikki ja tiedän sen, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.. ei paniikkikohtauksiin auta vaikka kuinka järjellä tietää tosiasiat, se tulee se ahdistus jos tulee.. 

 

mutta jotenkin jaksan kuitenkin uskoa, että selviän siitä.. tai ainakin toivon tosi paljon, että kyllä se siitä.. oon yrittänyt miettiä ajatusmalleja joilla voisin helpottaa omaa oloani.. esim. kun isäni saattaa minut alttarille niin voin ajatella että: "joo isää varmaan jännittää, nyt mun täytyy olla se vahva ja rohkea ja pitää iskästä huolta" ja sitten olenkin jo alttarilla mieheni "käsissä" ja hän on mulle se maailman turvallisin ja rakkain ja läheisin.. ja siitä toimitus meneekin varmaan jo tosi nopskaa ohi, tai niin mulle on sanottu, että pitäis yrittää nauttia siitä sillä se lyhyt 20 minuuttinen on ihan huomaamatta ohi.. 

 

olisi kiva jos joku haluaisi vielä tänne kirjoitella kokemuksiaan, tai jos on jotain kikkoja millä lieventää jännitystä tai miten itelleen kävi