Jump to content
Naimisiin.info

Huomenlahja sulhaselle


pimpuli

Recommended Posts

Guest Syyskuun Morssen

Mitäs mieltä olette tästä..

Sulkkini on useamman vuoden puhunut siitä miten mahtavaa olisi päästä edes kerran eläessään katsomaan NHL-peliä (olemme kovasti lätkäihmisiä molemmat). Koska juuri nyt ei ole varaa lähteä Ameriikkoihin katsomaan sitä Aitoa ja Alkuperäistä, hankin kaksi lippua Helsingin NHL-premiereen. Ehkä paras osa tuossa kuitenkin on se, että minä en tunge mukaan, vaan olen järjestänyt isännän parhaalle kaverille vaimon ja työnantajan kanssa vapaapäivän, ja hankin liput heille molemmille. Lisäksi hotellihuoneet, jotta pojat pääsevät rauhassa rimpsalle. Tämä kaveri ei tiedä tästä reissusta, ja ajatus alunperin olikin että annan huomenlahjan jo hääjuhlassa, jolloin myös tämä kaveri saa omansa yllätyksenä. Meillä mies on ollut kohta vuoden pojan kanssa kotona, kun minä palasin työelämään eikä hän siis sattuneesta syystä ole juurikaan päässyt kavereittensa kanssa oikein mihinkään.

Laatikossa päällimmäisenä kirjekuori, jossa lukee "Ihan ensin, vie tämä "Paavolle"". Seuraavana laatikosta paljastuu Darth Vader-aamutossut (mies on edelleen armoton Star Wars-fani *huokaus*) - ja ajatuksena tässä se, että jos kerran tästä eteenpäin on oltava tossun alla, niin on sitten ainakin hienot tossut. ;)

Toisesta tossusta löytyy korurasia, johon olen teettänyt teräksisen rannekorun, jonka ranteessa on kuvattu miehen "kipupisteet", eli molemmat lapset (joista toinen hänen entisestä suhteestaan), meidän vihkipäivä, hänen isänsä (mieheni suurin roolimalli ja idoli) sekä edesmennyt isoisänsä jonka kuolemasta ei oikein vieläkään toivuttu täysin.

Mietin vain tuleeko sulkulle kovin kiusaantunut olo tällaisesta "ohjelmanumerosta" ja mitenhän juhlaväki mahtaa suhtautua jos "leveilen" lahjallani jonka tiedän olevan ainakin sulhon mieleen ihan julkisesti. Vai pitäisikö kumminkin antaa vasta piilossa kahden kesken aamusella..?

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 622
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Syyskuun morsian, minusta tuo lahja on aivan mielettömän ihana! Voi kun keksisin omallekin miehelle jotakin, mistä tuo ihan varmasti tykkäisi yhtä paljon..

Voisiko liput antaa hääjuhlan aikana, jolloin kaveri saisi osansa yllätyksestä (ja sinä valtavat suosionosoitukset kaikilta miespuolisilta loistavana vaimona ;)), ja loput lahjat sitten kahden kesken? Rannekoru voi olla sellainen, että herkistää raavaankin miehen. Annatpa milloin vain, niin tuskin kukaan ajattelee että leveilet lahjoilla. Minulle ainakin tulisi sellainen olo että rakastunut vaimo on nähnyt vaivaa ilahduttaakseen tuoretta aviomiestään :)

Link to comment
Share on other sites

Juu, mä oon samaa mieltä Ketsun kanssa että ne henkilökohtaisemmat on kivempi antaa sitten seuraavana aamuna. Ja miehestä voisi tuntua vähän tyhmältä, jos sä annat lahjan kokonaan silloin hääpäivänä ja sillä ei ole mitään antaa sulle, kun se odottaa oman lahjansa kanssa sitä huomista. Voit vaikka sanoa sitä "tän päivän lahjaks" jos haluat niin se tajuaa, ettei sen olis pitänytkään vielä hääpäivänä antaa mitään ;) Mutta siis ideana vallan loistava ja miehes ja sen kaveri on varmasti kovin otettuja ja muistaa sen pitkään :)

Link to comment
Share on other sites

Komppaan edellisiä! Eli peliliput juhlassa ja loput henkilökohtaisemmat sitten vasta seuraavana aamuna. Ei tosiaan miehesi tunne oloaan hölmöksi, kun ei anna (luultavastikaan) sulle mitään juhlan aikana ja tosiaan jos ja kun nuo henkilökohtaisemmat lahjat herkistää, niin ehkä se on mukavampi tilanne miehellekin olla silloin kahdestaan tuoreen vaimon kanssa, eikä "koko kansan katseltavana".

Link to comment
Share on other sites

Jokohan olen vastannut tänne... Luultavasti en.

Stressasin pitkään esim. huomenlahjakuvauksesta jonka toisaalta tietäisin miellyttävän miestäni mutta en itse pystyisi siellä rentoutumaan joten se jäi. Mitä sitten tilalle? No mies tykkää juoda erikoisoluita ja on pitkään haaveillut sellaisesta pienestä vihkosesta jonne voi merkitä oluthuoneella nautitut aineet ja tarvittaessa etsiä sieltä hyvä juoma. Kävin pari viikkoa sitten Prismassa ( :girl_impossible: ) muuten vaan ja sieltä sattui löytymään sellainen, sekä lisäksi melko iso olutkirja ja vielä pieni kahvireseptikirjanen (juodaan molemmat mielellään kahvia ja mua kiinnostaa kovasti myös ruoka/leivonnaisreseptit joissa on kahvia). Ajattelin että no onhan se vähän säälittävää jos miehen huomenlahja on Prismasta ja halusin vielä jonkun kirjan mukaan. Netistä löytyikin ruokakirja jossa resepteihin sisältyy olutta, viiniä tai muuta alkoholia marinadina tms. :) Se on ollut meillä puheissa useinkin ja kun mies vielä itsekin halusi jokin aika sitten ostaa Hackmannin Value-padan ja jopa tehdä sillä ehkä itse ruokaa (!!!) niin tässäpä sitten toivon mukaan hyviä reseptejä kokeiluihin...

Kyllä mä itsekin niitä ruokia voisin sille tehdä. Toivottavasti on nyt sitten mieluinen, loppuun asti mietitty se kyllä on. :girl_sigh:

Ja vihkosen kanteen ajattelin pistää omistuskirjoituksen sekä lupauksen tarjota ensimmäisen avioliittovuoden ajan kerran kuussa yhden erikoisoluen. :)

Muoks. Mitä lähemmäs häitä mennään ja kun muutaman kerran on käyty oluthuoneella niin tuntuu että mun lahja ei voisi enempää nappiin mennä. Parin viikon pääst voin raportoida sitten tarkemmin. :girl_smile:

Muokattu: , käyttäjä: Yvory
Link to comment
Share on other sites

  • 5 weeks later...

Olen hommannut miehekkeelle (ja itselleni) kaksi A-katsomon lippua U2:n Helsingin elokuun keikalle. Mies on U2:n suuri fani ja itsekin olen oppinut tykkäämään bändistä. Mies tietenkin tietää lahjasta, joten jotain muuta ekstraa oon aatellut myös hommata.

Löysin kun löysinkin miehelle toisen huomenlahjan, vinkin sain täältä foorumilta eräältä morsiamelta. Eli tilasin täältä: Chris Parry, tuolta gift ja sitten kaiverrettu plektra. Plektraan tuli kaiverruksena miehen ja mun nimet ja hääpäivämäärä. Mies tykkäsi :-X Mies siis soittaa itse kitaraa, niin ajattelin tuon sopivan hyvin miehelle. Tilauksen tekeminen sujui hyvin ja Chris vielä sähköpostilla varmisti kaiverrettavan tekstin.

Link to comment
Share on other sites

Haluan antaa miehelleni jotain käytännöllistä ja sellaista, josta on iloa pitkään. Sulho tuleekin saamaan emit-kortin (elektroninen kortti jolle "leimataan" rastit suunnistaessa) sekä pienen valokuvakirjan, jossa on kuvia meidän yhteisistä hetkistä tähän saakka. Mahdollisesti liitän lahjaan vielä jonkin kolmannen osan.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Mä aattelin antaa sellasen boudoir-kuvan.. joku seksikäs (ei kuitenkaan halpa/mauton) kuva itsestäni jossain seksikkäissä vaatteissa, kenties hääpuvun alle laitettavissa alusvaatteissa. Ammattivalokuvaajat on aika kalliita, mutta eiköhän kaaso +hyvä kamera hoida asian.. sitten on vähän rennompikin ehkä :) Suunnittelin et kuvan vois ottaa sitten kun tulee koemeikistä/koekampauksesta niin on hiukset ja naama nättinä. Muutenkin tarkotus on kuntoilla ahkerasti häihin asti että on sitten timmissä kunnossa.. siitä olis kiva saada kuvakin :)

Link to comment
Share on other sites

Päätimme rakkaani kanssa, että huomenlahjoihin ei saa käyttää suurta summaa, vaan ajatus on tärkein. Tottakai olisin halunnut hankkia tuoreelle aviomiehelleni kuun taivaalta, mutta päätin tyytyä tähteen. Ihan kirjaimellisesti.

Olin kuullut, että on palvelu, jossa voi nimetä tähden, ja tällä tavalla antaa sen lahjaksi. Koska tämä kuulosti hauskalta idealta, päätin käydä kurkkimassa mitä asia oikein pitää sisällään. Tottakai tiedän, että tämä on hölynpölyä. Ja tiedän, että tähtiä nimeää virallisesti, vain ja ainoastaan, International Astronomical Union. Mutta mitä siitä, ajatus on kaunis ja hinta erittäin kohtuullinen.

Koska kuitenkin halusin antaa myös jotain konkreettista, ja tiesin rakkaani katselleen rannekoruja, päätin hankkia hänelle sellaisen. Olen aina pitänyt Efva Attlingin koruista, ja sellaiseen päädyin nyt. Aviomieheni saa pujottaa ranteeseensa hopeisen "Amor Vincit Omnia"-renkaan nahkanauhoilla.

image1_c2ab5eb3be6daf0cc1554e54e1ecdbc4.jpg

Link to comment
Share on other sites

Mä aattelin antaa sellasen boudoir-kuvan.. joku seksikäs (ei kuitenkaan halpa/mauton) kuva itsestäni jossain seksikkäissä vaatteissa, kenties hääpuvun alle laitettavissa alusvaatteissa. Ammattivalokuvaajat on aika kalliita, mutta eiköhän kaaso +hyvä kamera hoida asian.. sitten on vähän rennompikin ehkä :) Suunnittelin et kuvan vois ottaa sitten kun tulee koemeikistä/koekampauksesta niin on hiukset ja naama nättinä. Muutenkin tarkotus on kuntoilla ahkerasti häihin asti että on sitten timmissä kunnossa.. siitä olis kiva saada kuvakin :)

Mä aion myös sellaisen :girl_smile: menen oikein studioon kuvattavaksi. ei se kallis mielestäni ollut, kun kuvaus/koevedokset jtn 90e.. tietenkin kuvien teettäminen maksaa, mutta otan lahjaksi vain yhden isomman kuvan. Haluan kanssa, että kuvat on tyylikkäitä, eikä mitään halpispoke-kamaa :grin:

Link to comment
Share on other sites

Multa tulee lahjaksi kalenteri. Otin kauniita (pehmo)eroottisia kuvia itsestäni joka kuulle. Saapa sitten 50-vuoden päästä muistaa millanen kissa on kainalossa :)

Tuttu ammattivalokuvaaja otti minusta huomenlahjakuvia. Tarkoituksena oli alunperin teettää sulholle muutama huomenlahjaksi, mutta koska niin moni otos onnistui (eri vaatteilla ja eri paikassa), niin päätin tehdä kuvista kalenterin! Nyt vaan jännäilen kalenterin onnistumista...

Mielestäni idea huomenlahjakuvista oli loistava ja ajoitus täydellinen! Häiden jälkeen kun annamme haikaralle luvan saapua luoksemme koska vaan, niin koskaan en ehkä ihan näin timmissä kunnossa tulevaisuudessa enää ole?

Saapahan sitä itsekin sitten 50 vuoden kuluttua katsella millainen kissa olen ollut! :girl_blum:

Link to comment
Share on other sites

Ei oo valtavasti rahaa käytettävissä tähän, joten Pleikka kolmonen jää haaveeksi. Aattelin tilata sulhaselle Aku Ankan :) Se sitä kovasti toivoo, mutta opiskelijoina meillä ei oikee oo sitä varaa tilata. Jos nyt lahjaksi sitten joksikin aikaa ainakin :)

Hmm. Aloin nyt vasta miettiä, että miten mä "annan" tän lahjan. Apuva. Ehkä yritän ettiä antikvariaateista vaikka meijän syntymävuoden Aku Ankan ja annan sen sillon seuraavana aamuna. En tiiä sanoisinko sitte, että tiedossa on lisää lehtiä vai annanko sen yllättyä ite.. Mä oon syntyny keskiviikkona, olis aika kivaa löytää mun syntymäpäivältä lehti. Varmaan mahdoton tehtävä? :D

Muokattu: , käyttäjä: saisai
Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Mä haluaisin kans tollasen boudoir-kuvan antaa huomenlahjaksi, mutta taitaa tässä jo kohta tulla kiire.. Olispa vaan saanut treenattua itteensä timmimpään kuntoon, niinkuin suunnitelma oli.. On vaan tosiaan suunnitelmaks jäänytkin... :skilletgirl: Mutta ehkä ammattikuvaaja vois silti saada otettua(ja muokattua :girl_haha: ) hyviä kuvia....

Link to comment
Share on other sites

Mä ajattelin antaa lahjakortin tatuointia varten!

Tätä minäkin vähän suunnittelin, mies on joskus puhunut tatuoinnista, mutta täytyisi vielä ottaa selvää että kuinka tosissaan olisi ottamassa. Nooh, ainahan mä voin käyttää sen itse, jos mies ei haluakaan :girl_haha:.

Sama ajatus on täälläkin, mieheni ei todellakaan käytä mitään koruja eikä tarvitse rannekelloakaan, niin mun mielestä aika hyvä lahjaidea, ikuinen muisto ainakin häistä, on tatuointi ;) Toki mies saa itse valita minkälaisen ottaa, ja minne, mutta on sanonut haluavansa tatuoinnin (ellei enemmänkin). Jos uskallan, voisin ottaa samalla itsekin... pelkään kipua vaan niin paljon, ja mulla on tosi matala kipukynnys, niin täytyy vielä harkita :D Häälehdessä oli juttu huomenlahjoista ja siinä mainittiin koruista, että "mikäs sen parempi huomenlahja onkaan, kuin koru, joka muistuttaa ikuisesti tärkeästä päivästä". No korukin voi aina hukkua!! ;)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 2 months later...

Itse suunnittelin ostavani kunnon oikian ammattilaisten järjestelmäkameran.

Ukko kun on semmoisella aikaisemminkin leikkinyt ja valokuvaus harrastuksena. Monet kerrat kirvannut näitä meän "perus" palikoita =D

Kalliitahan ne on, mutta mm. Anttilasta kun saa tilattua osamaksulla niin passaa budjettiin.

Saapahan ukko ikuistaa yhteisen loppuelämämme kuvin =)

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...