Ei

Oliko haikeaa luopua tyttönimestä?

195 posts in this topic

Mulle käy ja erittäin pahasti. En haluaisi sulhon sukunimeä, mutta häitä ei kuulemma tule, jollen ota sulhon nimeä. Vitsit mikä tilanne. Kai se on pakko ottaa nimi ja virallisesti käyttää sitä nimeä, mutta sanoa oma sukunimi. :hysteric:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikö sulhasesi hyväksy edes kaksoisnimeä, martsu79? :huh: Luulisi, että hänelle olisi tärkeää, että sinä olisit onnellinen ja nimeesi tyytyväinen...

(anteeksi, että tungin tähän ketjuun, johon en varsinaisesti kuulu)

Edited by Ella

Share this post


Link to post
Share on other sites
Eikö sulhasesi hyväksy edes kaksoisnimeä, martsu79? :huh: Luulisi, että hänelle olisi tärkeää, että sinä olisit onnellinen ja nimeesi tyytyväinen...

(anteeksi, että tungin tähän ketjuun, johon en varsinaisesti kuulu)

Kaksoisnimi minulle kävisi, mutta sulhon mielipidettä en ole vielä kysynyt. En uskalla. Sanoi niin painavasti, ettei häitä tule, jos en sukunimeä ota. Mutta kai minä lähiaikoina uskallan kysyä sitä. Se olisi minullekin hermojen lepuutusta.

Ei siinä nimessä mitään vikaa ns ole, mutta en halua luopua omastani (on lyhyt, ytimekäs ja se on sukuni). Sulhon sukunimi on biologisen isän sukunimi. Anoppi erosi miehestä, kun sulhoni oli 3 viikkoa vanha. En siis halua sulhon biologisen isän sukunimeä. Tuskin ovat missään tekemisissä keskenään (mitä nyt kerran vuodessa kahvitellaan) ja anoppi ja biologinen isä eivät ole tuon eromisen jälkeen toisiaan nähneet. Siinä syy. Sulho ei tajua mun pointtia, vaan hänen sukunimi on hänen sukunimi ja sillä selvä. :hysteric:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta on ollut kiva vaihtaa sukunimeä, tuntuu kuin aloittaisin puhtaalta pöydältä ja siirryn selkeästi uuteen ajanjaksoon elämässäni. Sekä uusi että vanha nimi on melko tavallinen -nen -päätteinen nimi, vaikka tyttönimeni olikin kyllä vähälukuisempi ja varsinkin tämä meidän suku melko pieni. Mutta missään vaiheessa en edes harkinnut oman nimen pitämistä (nuorena suunnittelin kyllä kovasti äidin harvinaisen tyttönimen ottamista, mutta en oman tyttönimeni pitämistä). Haluan, että olemme samannimisiä miehen kanssa ja meidät mieltää perheeksi.

Lisäksi nimenvaihto on sujunut huomattavasti helpommin, kuin mitä itsekään kuvittelin: Häistä on alle 3 viikkoa ja passia ja opiskelijakorttia lukuunottamatta uusi nimi on vaihtunut joka paikkaan. Passi tulee ensi viikolla, joten sen jälkeen nimi on sitten lopullisesti virallinen :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle oli itsestäänselvää, että vaihdan nimeni, eikä siitä edes keskusteltu. Onhan se vähän haikeata, mutta mielestäni tämä uusi nimi on kuitenkin astetta nätimpi kun omani. Sukunimessä on 3 kirjainta enemmän, mutta se on kivempi kirjoittaa.

Ajokorttia ja passia on haettu uudella nimellä, postiakin on jo tullut uudella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei tuottanut mitään ongelmaa luopua tyttönimestäni. Pienestä asti tiesin, että haluani mieheni sukunimen (jos nyt ei ole ihan mahdoton nimi). Ja onhan tuo uusi nimi paljon parempi kuin vanha, jota kukaan ei koskaan osannut kirjoittaa oikein saati sitte lausua oikein, vaikka ihan perinteinen ruotsinkielinen sana olikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

ollaan oltu nyt kuukauden verran naimisissa ja täytyy sanoa, että uuteen sukunimeen on todella ollut totutteleminen! otin mieheni sukunimen mukisematta, mutta on ollut outoa esitellä itsensä, jollain muulla sukunimellä kuin sillä, millä on esitellyt itsensä reilut 20 vuotta :) kai tähän tottuu... kertaakaan en ole vielä onnistunut esittelemään itseäni puhelimessa uudella sukunimelläni, vaan jokaisella kerralla olen sanonut ensin vanhan sukunimeni, jonka jälkeen olen mutissut "eiku" ja sanonut uuden sukunimeni.

veikkaan, että ystävilläni on myös hankaluuksia tottua uuteen sukunimeeni, sillä tähän asti he ovat puhutelleet minua vanhalla sukunimelläni :)

ei oo helppoo :D mulla onneksi olen muuten onnellinen <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun kavereilla oli enemmän totuttautumista kuin mulla mun uuteen sukunimeen. Ehkä siihen itse tottui nopeammin, kun sitä joutui lähes päivittäin käyttämään. Yksi kaveri sanoi tullessaan meidän silloiseen kotiin ekaa kertaa vierailulle niin, että mun tyttönimi oli otettu pois ovesta, että hän seisoi siinä oven takana tovin, ja oli ihan ihmeissään, miksei ovessa lue myös mun nimeä, koska asuinhan mäkin siellä.

Tässä uudessa kodissa vieraillessa on kuulemma ollut helpompi tottua siihen, että ovessa lukee vain miehen nimi, koska se on täällä alusta asti ollut niin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun täytyy kyllä sanoa, että mä en pahemmin ole vielä päässyt käyttämään uutta sukunimeä, muuta kuin kirjoitettuna. Mulle ei oikeastaan koskaan soita kukaan vieras niin, että joutuisin sanomaan koko nimeni ja aika harvoin sitä itseään koko nimellä kuitenkaan esittelee.Sähköpostin vaihdoin uudelle nimelle jo hyvissä ajoin kesällä, joten olen kuitenkin tottunut katselemaan uutta nimeäni :).

Lis.: Ja koko sen ajan, kun ollaan asuttu yhdessä, on ovessa ja postilaatikossa ollut vain miehen nimi (aikaansaamaton isännöitsijä), joten olen tosiaan tottunut tuohon nimeen hyvissä ajoin.

Edited by Sahrami79

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä ole ollut mitenkään haikea tyttönimestä luopua. Ihmeen helposti sitä opi heti käyttämään tätä uutta nimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pidin itsestään selvyytenä että otan mieheni nimen mutta tottuminen uuteen nimeen on vienyt aikaa...

30 v kulkenut omalla nimellä ja nyt vastailen puhelimeen sekä esittelen itseäni uudella nimellä aian änkyttäen.

Esim kun kortteja vaihdan unohdan aina että mulla uusi sukunimi vaikkakit samalla kirjaimelal alkavat (vanha ja uusi siis) mutta tottumista on ollut, en vieläkään osaa vaikka kohta 3 kk aviossa...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kaksoisnimi minulle kävisi, mutta sulhon mielipidettä en ole vielä kysynyt. En uskalla. Sanoi niin painavasti, ettei häitä tule, jos en sukunimeä ota. Mutta kai minä lähiaikoina uskallan kysyä sitä. Se olisi minullekin hermojen lepuutusta.

Mistä tällaisia miehiä vielä löytyy tähän maailman aikaan :girl_impossible:

Kai nyt jokainen saa omasta nimestään itse päättää... Minä jättäisin häät sitten väliin, jos tuollainen uhkavaatimus tulisi :girl_haha:

Oletko kaksoisnimeä jo uskaltanut kysyä, martsu? Eikö se olisi ihan hyvä kompromissi sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omasta nimestä luopuminen oli haikeaa, vaikka samalla on mukavaa, että meillä miehen kanssa on nyt yhteinen nimi. Nyt reilu kuukausi häiden jälkeen alkaa pikku hiljaa muistamaan oman virallisen nimensä.. Tosin vielä pitää joka kerta miettiä tarkkaan, kun vastaa puhelimeen tuntemattomalle tai kun allekirjoittaa jotain, että nimi menee oikein. Jos ei mieti tarkkaan, niin vanha nimihän sieltä lipsahtaa. En ole meinannut oikein tottua miehen nimeen siitäkään syystä, että mielestäni se ei ihan parhaalla tavalla soinnu etunimeni kanssa hienosti yhteen. Mies ei kyllä ole samaa mieltä. Toisaalta tuo tunne voi johtua siitäkin, että on vaan niin tottunut siihen omaan alkuperäiseen nimeensä ja tämä tuntuu niin vieraalta. Kyllä kai se tästä pikku hiljaa. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti on ollut vaikeaa tottua uuteen nimeen! Ihana mies, neutraali uusi sukunimi mutta kaipaan vanhaa nimeäni...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle on ollut ihan selvää, että mieheni sukunimen otan. Mutta ajattelin, että taideharrastukseni parissa pitäydyn tyttönimessäni - vaikkei se nimi mitenkään taiteellinen olekaan :D Ja todellakin kyse on vain harrastuksesta. Mutta silti.

Sukunimi ei kuitenkaan ole minulle mitenkään erityisen tärkeä. Tuo sukunimihommahan on kuitenkin niin, että ihan yhtä paljon me ollaan vaikkapa Heikkisiä, Kemppaisia, Laineita ja Virtasia, jos nuo edellä mainitut sattuisivat olemaan isovanhempiemme sukunimiä ja tyttönimiä. Se, mikä meidän tyttönimemme on, riippuu vain siitä, kuka noista edellä mainituista sattuu olemaan miespuolinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tekee välillä tiukkaa uuden nimeni kanssa

-en osaa kirjoittaa uutta sukunimeäni mitenkään "nätisti" siitä tulee vaan yksi sotku, entinen numikirjoitukseni oli huolellinen, nätti ja siitä sai selvää, nykyisestä ei sellaista saa tehtyä mitenkään :(

-jos tulee "tiukka paikka" niin meinaan joka kerta esittäytyä tyttönimelläni

mutta kai tämä tästä vähitellen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisi ollut aivan liian haikeaa joten sen vuoksi en vaihtanut vaan pidin tyttönimeni ja identiteettini, ja miksi ihmeessä kun melkein 30 vuotta olen ollut tämänniminen ja työuraakin takana olisin vaihtanut nimeni ja kaikki työt mitä olen saanut aikaan olisi hävinnyt siinä samalla.

Miehelläni on melko harvinainen sukunimi, itselläni taas hyvin yleinen sukunimi. Pidän siitä että on yleinen sukunimi koska se on ainakin tunnettu ja osataan kirjoittaa joka paikassa ilman että tarvitsee tavata kirjain kerrallaan kuten mieheni joutuu joka paikassa ja hyvä että on yleinen nimi niin on paljon nimikaimoja eivätkä sitten ketkään ei toivotut henkilöt, häiriköt tms. jotka tietävät vain nimeni löydä oikeaa henkilöä mistään kun nimikaimoja on niin paljon.

Lisäksi yksi syy mikä saattaa ehkä joidenkin mielestä olla hieman lapsellinenkin, mutta tämä oikeastaan on kyllä painavin syy miksi en vaihtanut, nimittäin oma sukunimeni on aakkosten alkupäässä ja pidän siitä. Mieheni nimi taas aakkosten loppupäässä enkä missään nimessä halunnut pudota aakkosissa loppupäähän.

Suosittelen! Pitäkää oma sukunimi hyvät naiset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ollut, ei yhtään! :) Outoa tosin oli vaihtaa sukunimi Facebookiin, sähköpostiin jne. Enköhän minä kohta puoliin ala oppia uudenkin sukunimen käytön. Vanha tulee niin luonnostaan, että täytyy ihan miettiä mitä sanoo nimekseen. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun synnyin sain isäni sukunimen, kun vanhempani erosivat äitini muutti omansa sekä minun ja veljeni nimet omaksi tyttönimekseen. Kuvittelin tuolloin, etten enää ikinä tule vaihtamaan nimeäni...

Mutta haluni, olla samanniminen kuin lapseni on ilmeisesti yhtä suuri kuin oman äitini, sillä en millään malttaisi odottaa mieheni sukunimen ottamista ja lasten hankkimista! En usko nimen muutoksen olevan ylitsepääsemätön ongelma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hiukan oli kyllä haikeaa. Vanhaa nimeä kuin on vain 35 hlöllä ja lisäksi oma etunimeni ja vanha sukunimeni sopivat loistavasti yhteen (näyttivät ja kuulostivat hyvälle yhdessä).

Mietin pitkään otanko yhdistelmänimen vai vaihdanko kokonaan.

Ratkaisuun vaikutti eniten kai käytännöllisyys ja helppous. Kaikki nimeni (myös etunimi) ovat hiukan harvinaisempia (lue vaikeasti oikein kirjoitettavia), joten yhdistelmänimen kanssa olisi tullut vielä hankalampaa kuin aikaisemmin. Mieheni nimi on kuitenkin kaunis ja onneksi ei kovin yleinen sekään (515 hlöllä), mielelläni siis sen otin.

Jälkikäteen olen muutamaan kertaan jo ehtinyt harmitella etten päätynyt yhdistelmänimeen, mutta loppuen lopuksi näin on helpompaa ja minulle oli tärkeää, että meillä on yhteinen nimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsessäni nimenvaihto ei juuri aiheuta haikeita ajatuksia. Tiedän että nimeni ei karkaa mihinkään, ja jos joskus sen haluan, se on minun! Eli siis senhän saa takaisin vaihtamalla. Ei sillä että haluaisin sitä nyt! Minusta on ihanaa olla mieheni kanssa saman niminen! :) Vaikka entinen nimeni oli kyllä ehkä hiukan erikoinen ja monet kysyivät että miksen pitänyt sitä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ollut nuorempana naimisissa ja jo avioliiton aikana otin tyttönimeni takaisin, koska en vain millään tottunut siihen miehen sukunimeen. Olin aina jotenkin väärällä identiteetillä liikkeellä. Muutettuani nimen takaisin olin jälleen oma itseni.

Tulen mitä ilmeisimmin menemään uudelleen vihille. Nimiasiasta keskusteltiin miehen kanssa ja hän kysyi, olenko sitten hänen nimellään. Sanoin, etten koskaan enää vaihda nimeäni. Sitten hän kysyi yhdistelmänimen mahdollisuutta, koska hänen exänsä oli ottanut tuon yhdistelmän. Sanoin, etten aio tehdä sitäkään, vaan pidän oman nimeni. Huvikseni sanoin, että voihan mies ottaa minun sukunimeni tai tehdä siitä yhdistelmän oman nimensä kanssa. Hän maisteli nimiä hetken, ilmeisesti sitten tajusi, ettei hänkään haluaisi nimeä vaihtaa, eli miksi sitten minun pitäisi.

Sitten vielä kerroin, että ei tuo edes ole mikään vanha asia, että naiset ottivat miehen nimen avioituessaan. Onneksi sukunimilaki uudistui.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaan sanoa jo etukäteen, ettei tule haikeiluttamaan sitten niin vähääkään. Odotan jo ihan innoissani, että pääsen hankkimaan uudet kortit ja että ovessa on vain se yksi nimi! En malttaisi edes odottaa! :grin:

Ei mun nimessä mitään vikaa ole, ja ihan samanlaiseen perusjunttinimeen olen vaihtamassakin, mutta en ole mitenkään erityisen kiintynyt siihen. Sen sijaan se, mitä se nimenmuutos edustaa, on jotain niin mahtavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On haikeaa. Tykkään uudesta nimestäni kyllä, mutta kun olen aina ollut samanniminen vanhempieni kanssa :) Ja lisäksi tyttönimeni alkoi samalla kirjaimella kuin etunimeni, niin allekirjoitus oli kivempi tehdä. Minusta on kuitenkin tärkeää, että meidän perheellä on sama sukunimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now